Puukirjoituksia

2012-02-01T06:10:00.001+02:00

[b]sykli:[/b]

mesoan menestyksestäni joka suuntaan. olen täysin varma että kaikki on selvää, olen jo luonut mestariteoksen ja olen jo lähestulkoon voittamaton (hengellinen kokemus - ei claridad vaan the real thing)

sitten romahdan täysin ja totean että en ole mikään vitun kirjailija vaan ehkä lähinnä jonkinasteinen outolintu.

päästän irti koko paskasta, koska ei mua kiinnosta kirjottaminen (mikä on 70% totta, koska ei mua kiinnosta elämä ylipäätään).

sitten aamulla herään innosta kihisten ja lähden hirveellä kiireellä kirjoittamaan muistiinpanoja mitä tapahtuu kaupungilla ja mitä ajattelen siitä koska siitä voisi olla hyötyä tätä mielessäni hämmentävänä häälyvää kirjahanketta varten.

parasta siis vaan tehdä sitä mistä nauttii ja luottaa siihen että se johdattaa sinne minne täytyykin, ei tätä voi enää pysäyttäkään.

2012-01-23T13:03:00.003+02:00

puhutaan siitä mitä merkitsee elää haaksirikkoutumista 24 tuntia vuorokaudessa. vesihän virtaa sisään, lakkaamatta.

puhutaan siitä mitä on olla niin herkkä että suomut alkaa putoilla pahantahtoisen ihmisen henkäistessä päin. puhutaan siitä miten joillekin ihmisille elämä on täysin liikaa. voidaan puhua siitä miten paljon hulluus pelottaa - se pelottaa koska on täysin sietämätön ajatus yleensä ihmisille tulla hulluksi. laivani kirahti karille, korahdan pelosta. mutta en saa lopettaa. mun täytyy kertoa tää juttu.

mä vuodan verta. kuka teki tän? mä oon yltäpäältä veren peitossa, joku puukotti. joku kiskoi multa paljaan nahan esiin ja jätti merkkinsä.

mutta meidän täytyy palata aivan alkuun.

2012-01-13T15:57:00.002+02:00

opettele elämään ahdistuksen kanssa, käy joogassa, syö paremmin kasviksia, annan tuskan huuhtoa läpi, rakasta olkapäälle painuvaa miehenpäätä, kirjoita kehityksellisesti, herää hiukan aiemmin päivällä että saat päivänvaloa, äänestä presidentinvaalissa, tee muuttoilmoitus, hae kuntoutustukea, ilmoita työttömyyspäivät

tai sit tee itsemurha.

miksi mun mielestä on tasan kaksi vaihtoehtoa? onko niin että nään itteni menestyvänä ja jaksavana ja täydellisenä tai sitten sellaisella tavalla en yhtään minään että se edellyttää jatkotoimenpiteitä? tasapainoa kiireesti nyt, näiden kahden välillä tasapainoa. mulla on ollut tämä kysymys vajaa kymmenen vuotta. tässä se on ja edelleen kirvelee ja haluttaa. mystisesti ja ei-konkreettisesti, mutta niin selkeästi kuolenko vai elänkö? haluanko yrittää vai pakenenko?

oivalsin eilen että fyysistä kuolemaa pahempi on sisäinen kuolema, elämättömyys. siksi kai pohdin nyt astetta pitemmälle myös että miten mun itsetuhoisuuden logiikka toimii, kun ymmärsin että mua painaa pelko elämättömyydestä, ei kuolemasta. ei kuolema ole jokin musta pimeys jota täytyisi pelätä jatkuvasti, pelkään jotain muuta. pelkään elää koska ajattelen sen olevan täysin turhaa kun elämä on kokonaisuudessaan niin masentavaa että täytyy kuollakin ja kaikkea. mutta oikeastaan pelkään elämää itsessään. tai jotain. en todentotta tajua vieläkään mikä riivaa. pelko? suru?

mun mielestä elämässä on kyse epätoivosta. epätoivon määrästä. että lyökö se yli vai pärjääkö sen kanssa. mulle epätoivo on joskus intensiivistä. tuntuu että koko elämässä on niin paljon tuskaa että ei millään kestä. henkisesti vyöryy yli ja vie voimat. mussa on tuskaa läsnä vai kaikessa on tuskaa? en oikeen tiedä. tuntuu niinku se olis kaikkialla, kaikkialla minne kosken, että pahimmillaan tavarat voisi särkyä siitä haurauden määrästä. siitä väsymyksen määrästä kaikki valuu ympäriinsä. eikä matot pysy lattioilla eikä sormet pianon koskettimilla ellei niitä paina. kaikki lähtee lentoon. kaikessa on pelkästään ongelmia. sellainen mun mieli on.

ja niinku olis sisältä rikki, muserrettu kasaan. rutistettu kuin munankuori. niin, juuri. minun sisälmykseni ovat murskana, verta valuu, viekää lääkäriin. ei näy verta? no mitä mä siihen sanon? väistyn yksinäisyyteen. jotenkin väärinymmärrettynä kai. itseni väärinymmärtämänä kai olennaisesti, tulee semmoinen olo. miksi ymmärrän itseni väärin? miksi? miksi????????????? ja tuomitsen vielä muut jotka ei tajua miltä tuntuu olla niin totaalisen paskana? ei tajua että mun rikkinäisyys olis jotenkin poikkeuksellista? kun kai nyt sentään itekki jo tajuun ettei oo! tai pitäs olla. ehkä mä koen semmosta tuskaa että on ihan oikeutettua että kärsin siitä. käytän nää elämän parhaat nuoret vuodet märkivien haavojen glitteröimiseen jotta se ääretön tuska näyttäis ees vähän paremmalta. haluaisin jonkun sanovan että mulla on oikeus siihen. mut enpä tiiä. mä koen syyllisyyttä siitä etten oo niinku muut. mä koen syyllisyyttä siitä että mä en ihan kaikkea ymmärrä siitä mitä ihmiset kokee niin tärkeäksi. on se helpottunutkin. mistä on seurannut se että olen uudelleen uskaltanut kiintyä maailmaan. mä oon tullut enemmän rakkaudenkaltaiseks. se on ainut mitä ikinä laskisin saavuttaneeni. tosin en tiedä onko se jotenkin mun omaa ansiota, mutta siitä olen itselleni rakkaudellinen jokatapauksessa ja annan itseni nauttia tuloksista. huomaan olevani itselleni ankara. mutta ei mulla oo vaihtoehtoja. sitä on ehkä vaikea ymmärtää. suren itseni puolesta. mä suren sitä mitä mä teen ittelleni, tätä ankaruutta, tätä hulluutta, tätä kaikkea, tätä syytösten ja tuskan määrää. miksi. sitä on ehkä vaikeinta ymmärtää. mitenkään. suren sitä epätoivoisena niinku jotain olis hullusti puristuksissa. huudan että älä, älä, älä, älä, älä tee sitä. älä muserra sitä, sen oon oppinut sanomaan, sen tilalle että olisin vain kiusaajan roolissa itsekin. sanon sen itselleni, mutta se ei kuuntele. sillä on muita suunnitelmia. kauheita asioita. kestä mä puhun? ei ihme että tunnen oloni hulluksi. jakauma on hämmentävä. kummallakin puoliskolla on pointtinsa. uskon että värkkään sen kuntoon joku päivä. että sikäli ei ole mitään probleemaa. kun ykseys kai on se juttu loppujenlopuks, ei jakauma. separation is guide to union. auta armias silloin kun en muista sitä, silloin kun mielen suot vie kaikki voimat. suoraansanottuna se sattuu vitusti. mä olen omassa päässäni aivan helisemässä. en tarkoita että se olisi kovin ikävää, mutta miten on mahdollista sattua niin paljon? tai siis no en tiedä jaksanko lähteä sitä purkamaan. paradoksi elämän ja kuoleman välissä. mitä valitsis? harhaa kai se kaikki loppujenlopulta.

kukaan ei pysty auttamaan. piirun vertaa siihen outoon tunteeseen. olen mielelläni yksin. olen mielelläni yksinäisyydessä. paikoissa missä tuntuu että voisin yhtä hyvin olla olematta olemassa. eilen kun puhuin näistä jutuista, tunsin muuttuvani läpinäkyväksi. se tuntui hyvältä. parasta tässä elämässä on se kun se näyttää tarpeen illusoriselta. olen silloin SYVÄSTI helpottunut. onneksi mulla on keinot tuhota itseni. tappamatta - se olisi pakoa. mutta tiedän miten äärimmäisyyksiin asti mä itseni vien. enkä mä olisi sitä halunnut. ja ei sen tartte olla sitä miltä se kuulostaa. mutta tarvitsen sen, herranjestas. mä oon halunnut sitä 16-vuotiaasta asti. himoinnut, päivittäin. epätoivoisena pyytänyt. ja pian, hulluuden asteen noustessa tarpeeks korkealle asiat alkaa selkeytyä. kun se minkä pitäisi olla oikein, ei enää ole oikein ja se mikä on oikein, onkin väärin. kun täytyy loppujenlopuks päästää irti. rakkaus, sitä se on. ja kaikki se mikä ei oo rakkautta. kaikki se olkoon valoa. oon uhri, ihan mielelläni jos se auttaa ymmärtämään. olennaisen. kerään täs voimii joita ei oo.

siinäpä suruni lyhyesti kuvattuna. tän johdosta nään että oon kärsinyt, enemmän kuin olisin ansainnut. ehkä alan ymmärtää sen, hitaasti. sen etten ansaitse. pahaa. vaan hyvää. niinku kaikki muutkin olennot, ja ilman että mun tarvii lisätä loppuun: "no huhhuh, ai mäkö muka".

pessimistin pähkeet. tai huono itsetunto jotenki. ylitörkee yliminä.

kuuntelen täs chisun sabotagea kirjoittaessani. "kun mikään ei tunnu miltään, kipu korvaa ystävää, joka ei jätä milloinkaan..."

2012-01-08T00:07:00.001+02:00

inkarnaatio tapahtuu koska intensiteetti on mahdollista vain jos on paikalla ja tietämätön siitä kuka on. se siis on maan elämän pointti. intensiteetti.

lisäks universumilla on jonkinlaisia hämäriä pyrkimyksiä monimuotoisuuteen.

alan tajuta ehkä miksi mun nimi on inka. koska mun pitää jotenkin selvittää tää juttu juuria myöten. alan myös tajuu ettei mun ole aivan välttämätön pakko päästä täältä pois. mä taidan alkaa hitaasti päästä sinne mihin kuulun! oivallukseen! ja alan inkarnoitua tänne. kauhee homma vaan. mä olen niin sangen tyylikäs jumala että tuun vast tällee viime metreil hommaan mukaan tai jotain.

2011-12-04T23:46:00.001+02:00

jotain palaa. tänään palaa taas. kaiken käsiteltävän ja parantuvankin takana paljastuu jokin hullu liekki. parantumaton ja liiallinen. ihme kai että olen selvinnyt kaikesta. tai ei se ihme oikeastaan ole. keväälläkin oli rintakehällä enkeli pysäyttämässä kiihkoisat syöksyhalut rekkojen alle ja turvehautaan. kaikki menee niinkuin pitääkin ja musta pidetään huolta. kaikki maailman taivaan olennot tahtoo että mä teen juuri näitä asioita.

jotenkin kai elän laidasta laitaan aika pelotta. eilen oli diskossa mies jossa oli paholaisen sävyä ja joka halus mun raukan lihaa rutistaa kuin täydel väkivallal. en pysty kuvaa ahdistusta. mieleen piilotetun kysymyksen avautumista. mietin vaan itku syntyen mistä näitä oikein tulee. mietin miks, miten mä oon voinut päättää että mä haluan itselleni jotain näin hirveää.

samoin ihmettelin miten kaikkein oikein paikka maailmassa on se minne menin tehtyäni petoksen. petoksen itseäni vai toista kohtaan? itseäni. . .. . .. en ole varmaan ikinä ollut niin onnellinen. niin täydellisen tyytynyt. tuntikausia violettia virtaa. niin kaunista rakkautta, en ole koskaan kokenut sellaista. kun eihän rakkaus ole rakkautta ennenkuin sua on satutettu ja päätät kantaa kaiken itse ja auttaa satuttajaa elämässään. on jännää miten erikoisia motiiveja ihmisillä on toimilleen. miten entrooppiseksi kaikki oikeastaan menee.

[flash=400,400]http://www.youtube.com/v/fzm1DY3hJL8?version=3&hl=fi_FI[/flash]

2011-12-03T14:15:00.004+02:00

niinku ois ekaa kertaa elämässään saanut kaiken mitä haluaa.
jossain minun, obsessioni kohteen ja paholaisen kolmiodraamassa on syttynyt liekki,
joka tyydyttää jotain mitä en koskaan ennen ymmärtänyt.
aurinko palaa auringossa.
olen ensi kertaa altis, vahingossa, olen auki, itsetön.

en tiedä oonko tyytyväinen ja tyytymätön, ja on kuin se kaikki olisi vain riemukasta luomistyötä kaikessa tuskassaan.

ja tästä se vasta niinku alkais.

uusia asioita

2011-11-16T19:09:00.001+02:00

kaamea painajainen. olin nukkumassa tunnin mutta kun heräsin en tiennyt edes mihin vuoteen olen herännyt. oli vain kuumottava tunne. unessa kaikki katastrofit oli alkaneet, kaikki pelot valloillaan. paha kutsuu mua.

2011-07-24T14:15:00.002+03:00

i saw chaotic forms in places where others saw meanings, life and humanity
i vomited alone in red darkness when others knew how to chit and chat
dont you see: it is all falling apart, i will die, i will lose everything
it is not meant to last, life is all misery and suffering

i want to get free
get out of the prison
do you see?

2011-06-02T23:08:00.002+03:00

kukaan ei toivo tätä,
ja silti pohjimmiltaan toivoo.

se on vauhtia, kiihkeintä mahdollista,
mutta se pysäyttää sinut.

elämänvoimat jatkavat, mutta sinä et jatka.

ehkä sen voi ajatella niin kuin äiti tai isä uhraisi henkensä lastensa vuoksi.

2011-06-02T22:37:00.002+03:00

2011-05-08T23:27:00.001+03:00

theres only borders that we create -
everything else is completely clear, and it has been a long time.
if i can make myself crazy
if i can fool myself
if i can build build fears to avoid tears
if i can drain myself into dead valleys
i still couldnt create this burst with no reason.
sharp white sword, so luxurious, so sharp,
evil,
ever-destructive in a most good way.
maybe i desire... to eat you.

2011-04-29T22:24:00.001+03:00

kuola valuu...
vähän hävettää mitä on tullut puhuttua...
suomessa juhlitaan vappua.
olen kuningatar, kuningas ja hevonen shakkipelissä.
olen onnellinen.
haluaisin olla lähellä.

2011-03-12T13:21:00.002+02:00

tarkoitus on kuolla päivän lopussa
niin kuin jokaisen tänäisen täytyy painua alas
jotta huominen vapauttaa itsensä hirttosilmukasta

minä olen kaskelotti, ampiaisen tunteilla
ampaisen taivaaseen, ja suloisempaa on valtameressä
en osaa myöntää etten tiedä mistään mitään
en osaa myöntää että kuolen jo tänään

lyyrinen elämä iskee soluihin
ja mun sisällä murisee lounas
vastaus on sulkea ja päättää
vastaus on avata ja tuntea
pahuus ja vahvuus
heikkous ja mitättömyys
runous ja vetoaminen
suru ja raivo menneistä elämistä
valo suoraan sydämestä
minä kuolen, olen tarkoitettu menettämään tämän hetken.

2011-03-05T17:08:00.001+02:00

Pisces Midheaven folks are very responsive to outside influences. They have a wait-and-see attitude. They listen to their own internal clock, which can make them appear unstable at times, especially if psychic energy interrupts the normal flow of activity. They may recognize that they receive this psychic energy through feelings, intuitive insights, or channeling. Or they may have no idea where it comes from. Ultimately, their psychic ability will develop into spiritual perception, inspiration, and compassionate awareness.

People with Pisces Midheaven are rarely caught up in polarities because they understand that things exist on a continuum of basic energy. To allow themselves room to maneuver, they need things to be simple and easy. That doesn't necessarily mean their life is simple, only that they are able to develop basic approaches to situations that allow them to order the complexity of life.

These folks like to study various philosophical systems to see how they apply to their life. Experiencing the extremes of positive and negative energy is important to them. While the goal of Libra, their opposite sign, is to achieve balance, their goal is to learn about polarity. They determine how they feel about things by patiently assessing both their positive and negative qualities. This allows them to move to higher outlets for their energy.

Pisces Midheaven people know their own needs. They require regular time alone to rest and regain their sense of harmony and ability to walk their talk. They experience internal resistance when their carefully planned schedule gets upset. They need to learn to turn these times into opportunities to serve others.

These people are very good at sizing up a situation quickly and responding to the flow of psychic energy appropriately. However, if they freeze their own pain because they're afraid of it, they may become indifferent to the pain and suffering of others. When they learn that avoiding their own pain or fear resolves nothing, they can give it space to move and then it dissipates. This spaciousness provides room for things to pass through effortlessly.

Pisces Midheaven must realize that nothing lasts forever. They can't keep acquiring feelings, thoughts, or things without also letting them go. They must trust the natural flow through their life of the things that attract them.
Pisces Midheaven folks must acknowledge that giving and receiving are two sides of the same coin. They are most creative when they are compassionately serving others.

2011-02-12T15:28:00.001+02:00

rakkaus on sitä että välittää toisesta ja tykkää nähdä sen.

2011-01-25T05:16:00.001+02:00

One thing I learned is that whatever makes you happy which does not hurt yourself or others is positive and good and you should keep it. And whatever makes you feel bad or suffer is just temporary thing and you should get out of there. If a person who makes you happy but sometimes sad due to misunderstanding that is okay, you can solve things out and continue.

geri

astrologiaa!

2011-01-25T02:16:00.005+02:00

HURJAN KINNOSTAVAA!

mun seikkoja astrologian mukaan:

venus in capricorn

You want to join with someone that you can build an empire with.
With Venus in the sign of Saturn, you may have bouts of melancholy that take you deep into a dark place.

mercury in capricorn

With Mercury in Capricorn, natives have a strong need to compartmentalize the impressions they get from the world.

These people can seem a little strict and judgmental with others, and they are easily bothered when others don't seem to "get" things that seem extraordinarily obvious to them.

Many squint often—not due to poor eyesight, but because their first reaction to information is skepticism! It's more of a furrowing of the eyebrows, and it's often seen in people with a strong Saturn (Capricorn's ruling planet) in their charts as well.

This Mercury isn't a fan of idle chit chat.

moon in aqurius:

Those born with the moon in an Air sign usually respond to situations in a way they think should fit the facts, that is, they act in a way they think others expect them to act, or they imitate the same behavior as others. This gives them the appearance of emotional coolness or non-involvement. Before turning a situation into a physical experience, and before considering the stability or practicality of the thing, or even how they may really feel about it, they tend to do and say what seems appropriate as if it were not really happening to them. In spite of what appears to be their analytical detachment, most of them are loving and loyal in relationships.

Pluto sextile Saturn

You should have the ability to organise, control and focus your will-power effectively in order to achieve your ambitions. Similar to those with the conjunction, you can act as a 'magician' transmitting occult energies and influence through established structures; the purpose of such impulses will be varied, sometimes constructive, sometimes destructive or preservative in their initial impact and appearance. A Pluto impact via Saturn can seem to be very negative and destructive at first, as it can shatter the existing foundations, yet its purpose is rebirth and regeneration, breaking old outgrown limitations to create the space for the new direction to emerge through.

You may need to learn how to apply this energy in a practical way, probably through a self-initiated discipline and clear awareness of the way in which you wish to use it. Certainly, you will need to consider your aims carefully, planning and adjusting your approach according to strengths and weaknesses.

Success is important to you, materially and psychologically; and you will try very hard to become an achiever in whichever sphere of life you choose. Some degree of frustration is inevitable, but you tend to believe that with perseverance and a realistic self-appraisal you are capable of success - eventually. You believe that expeirence is the best teacher, and that a sign of intelligence is to make full use of that experience for the purposes of growth; and that involves learning and understanding life's lessons as soon as possible, to avoid unnecessary painful repetition. You can be intolerant of others who learn slowly, or who insist on repeating the same mistakes over and over again, thus spoiling their own lives. Taking responsibility for one's own life is important to you; and you understand the crucial role of choice in life, knowing that a life is determined by the nature of choices made, whether seemingly important or trivial in nature. Unwise choices invariably lead to more suffering for yourself and others, and could often be avoided if more thought and awareness were applied before decisions were taken.

A feeling of security is important to you, reflecting the known boundaries of Saturn; yet you are more alive to the necessity of change in life, and are less inclined to resist this, than are those with the Saturn-Pluto conjunction. Emotionally, you accept the inner mutability and flow more naturally, and so do not create a problem of emotionally-based repression erupting into an uncontrollable destructiveness in your relationships.

Emotions are deeply felt but not easily expressed.

Pluto square Moon
The square formed between the Moon and Pluto shows you have an intense emotional nature. There are some difficulties in relationships because of it. Emotional responsibility is a burden for you. You may forget the past, and break any ties that confine. You are a loner at heart, but an ardent nature can prompt relationships that don't impose to many limits. This aspect shows a lack of interest in material matters. You're likely to be put off by trivialities and petty details of any sort. You're concerned only with issues that you consider important or unique in some way.

moon semisextile saturn (vähintäänkin hyvä elämänohje)

Your need for emotional security conflicts with your sense of duty, as the
two operate in different ways, leading to stress and loneliness until you
learn to handle feelings and duty more appropriately and in their proper
contexts. Then you will find that you can allow yourself free emotional ex-
pression at times, and obey your strong conscience at other times.

Mars opposite Jupiter -
With Mars in opposition to Jupiter, you have a great deal of energy that will help you to achieve whatever goals you may set yourself. You enjoy challenges that force you to extend your capabilities and knowledge, and while you can be a formidable opponent you treat your competitors with fairness and respect, if you think that they deserve it. You may feel some resentment for people who try to exercise their authority over you, and you will need to resist the desire to cut them down to size if you do not want to make yourself enemies. You have a strong sense of ambition, and the need to achieve something worthwhile through your own efforts, if these needs are not satisfied in some way, the resulting tension and frustration could be explosive.

You may find that many opportunities come to you through sheer "good luck", or through some beneficiary. You will need to curb your compulsive need to rush into things before carefully considering the consequences, if you are to make the most of any opportunities that come your way.

2011-01-16T21:35:00.001+02:00

tilattu:

muutama maailmanloppu

hanen ruususien silmiensa nimeen

2011-01-06T17:33:00.002+02:00

on vitun ihanaa että voin vihata ja rakastaa aivan samaa ihmistä aivan kepeästi toimii kombomme.

keskeneräinen (aihe:lestadiolaisuus)

2011-01-05T19:29:00.003+02:00

yksi häiriintynyt lamppu ylhäällä
yritän kauhoa tietä auki
katu on suljettu sen sijaan että se olisi yksinkertaisesti auki
kuka sulki, mitä tapahtui? miksi ja milloin!

hurskas äitini kysyy painostaa uudelleen:
kannatko uskoa, kannathan, jota minäkään en osaa?
tahdothan vielä valintamme ja jeesuksen ymmärtää, anteeksiantaa?

kyyneleet vierii ympyrää, mutta en halua.
sitä myötä, sitä välttämätöntä päätöstä myöten kuljen tyhjyyteen,
vanhat ukot ja usko lapsen uskoon hukkuu vihaan,
lukot loksahtelee kiinni, takana ja edesä,
ovi on suljettu sen sijaan että se olisi auki

olen pulassa, raivon suuressa sulassa
hauras äitini kysyy painostaa uudelleen:
"milloin myönnät ettet voi elää, niin kuin en minäkään
milloin myönnät olevasi yksin ja liian heikko"
tämä on kuin hiiri-ja-kissa-leikki

säpeistä luvataan, ne aukeaa kuin silmätkin jumalan valtakunnan valolle,
houreille,
otanko omat vai toisten houreet, ajattelen kerrostaloasuntoon piiloutuneena

äiti minä en voi olla
tyttö joka myy itsensä
äiti minä en voi olla
hiljaisuuden prinsessa
kaikkien piilotettujen rupikonniesi ystävä

olen hämillään-tyttö maailmassa. maalattu kuin klovni.
ainoa neutraali ystäväni on poni,
mutta hänkään ei tiedä, kuten minäkään, miltä se tuntuu.
jumala katsoo, arkkailee, norsujumala
"suruttomien mielessä on vain nousuhumala"
sanotaan, mutta minun ajatukseni ovat kysymykset kuinka
tästä on kukaan koskaan selvinnyt, laittanut vaatteet
oikein kaappiin ja osannut katsoa hyvää.

bentsoissa tulee aina kirjoteltua kivoja

2011-01-03T17:24:00.001+02:00

how your father knew your name and soul

how he put the shoes on your feet and

casted with mercy,

is it throwing a long shadow?

you pass old men on the airports

do you think they hate you

threaten...

did he help you to understand the world

as quiet, as stormy and coloured and inner

did he say good prays before the dinner

or do you think you are the prey with them

the men in clubs and shubs and nibble-nubs

do they all belong to the race of mality

male-sillity

i say to you: watch his form and face

even though its already a thousand years facade

2011-01-02T23:46:00.001+02:00

lisää vauhtia ja tunteita ja tuhteja tyttöjä!! seronominen proklostikaatio ei odota!

2010-12-22T22:24:00.000+02:00

mussa on kirottu ja terve puoli.

minkälaista on niiden tietoinen yhteistoiminta?

uni

2010-12-13T11:51:00.002+02:00

uni

olin bileissä. 2 entistä työkaveriani tuli ja ilmoitti että ne tarttee maton jonka päällä istui yksi lensi yli käenpesän-leffan mielisairaala-asukeista.

halusin nostaa sen. mut en tainnut muistaa et se on henkisesti täysin halvaantunut, että se seuraa vain yhtä impulssia kerrallaan ja seuraava peittää sen aina. niinpä se ei osannut pysyä itsekseen pystyssä, ja kun otteeni oli liian pehmeä ja ohjaava eikä tukeva, se lysähti maahan. sen päässä oli ennestään yksi reikä, ja tällä kertaa sen nenä painui sisään ja se kuoli, mitä alleviivattiin vielä näyttämällä että sen koko pää oli irti vartalosta.

hups, karmeita hetkiä. rankka herätys.

2010-12-13T01:58:00.003+02:00

kuka tietää
kumpi meistä jäi jäi jäi jäi jäi jää
pimeän näkemään

kuka aavistaa
kumpi meistä
valon maistaa
kirkkaammin

----

tuutulaulua laulan
kirkkaimmalle, kauneimmalle, sinulle
toivon että kuun näät
kaikilta puolilta nyt

voi rakas
mikä on se lohikäärme joka pois minun luotani vie
mikä on se maailman tanssi joka sulkee sinut
joka hillitsee sanat ja läpäisee kaikki päivät

kuiva vuo
kuun suo
kylmän sisemmältä puolelta
kalapuikkona
kysyn ja itken kuun edessä
mikä on se lohikäärme joka pois minun luotani vie
mikä sen jälkeen on minun tie
toivon että kuun näät
kaikilta puolilta nyt
kirkkain, kaunein, tähtinainen
pimeä puu
surullinen luu
täällä
tuutulaulun päässä

Vesisopimus (keskeneräinen)

2010-11-30T12:32:00.000+02:00

merelle kulkiessa täytyisi ottaa huomioon kaikki voimat jotka maisemissa piilee ja liikuttaa maata. maan palasia. maa nousee ylemmäs ja meri menee kauemmas. vaahtopäinen sotku levineen ja keväisine tyyneyksineen katoaa näkyvistä muistuttaen lopulta vain kuolemaa, joka on taipaleen päässä ääretön vesi, jota et voi koko elämäsi aikana saavuttaa. vaikka olemme nääntymäisillämme janoon. koko kylä. kuolee. koko tämä maailma johon miran ihosta lähti kiemuraisia johdonpätkiä, väistämättömiä olemassaolon yhteyksiä. perhonen, koirani söi tuollaisen ja kuoli, ja itkin äidille, olin pikkutyttö, mumishke, sanoi isoäiti tarkoittaen vapaata herkkää lapsuutta jolle ei tarvitse kertoa että se loppuisi (linnustamiseen ja suolistamiseen). niin kuin elämä loppuu ja olemme haudanneet tänne jokaisen vanhan ja onnettomuuksissa ja syntymässä kuolleen. ladot, ikkunankarmit, aurinkoisen aamun valo halonhakkuuseen ja omenapiiraisiin, kaikki haudattu mieleen, mutta mielen mullasta ei kasvanut kukkia. mira oli tyytyväinen ja heikosti sydän löi rauhaa, mutta lähtiessä se jotenkin kuoli ja teltat kiinnittyivät mieleen. pimeät teltat, kylmät yöt kun odotettiin torvea joka soisi ja miekkoja joihin jäisi verta heistä itsestään.

laaksosta noustiin ruohomätästen välistä polkua. valituilla oli mukanaan aaseja ja ruokaa ja veitsiä. kylä aikoi pelastaa elämänsä.
mira ajatteli hylkeitä jotka rannalla odottaisivat. ihmiset häiritsivät häntä. kallionreunat olivat ohuita ja otteiden oli oltava varovaisia. alkuinnostuksesta huolimatta kaikki tiesivät miten monta peninkulmaa oli jäljellä. hän oli itsestäänselvästi tuota joukkiota joka lähtisi, kaikki tiesivät että hän oli käynyt kuplakaupungeissa.

minä olin vahva lapsi. elin pimeydessä mutta rakastin kuitenkin kaikkea. väreissä hehkuvaa maailmaa, lämmintä laaksoa. (sukuni) ihmiset saavat koskea hiuksiani koko elämäni läpi. mutta miksi kaikki tämä vaiva? suru ja liikavarpaat. itku jokaikäisen silmissä. kukaan ei ymmärtänyt toista paremmin miksi edes yritämme. pysähdyttäessä mira sytytti tupakan. kauhu ei koskaan lakannut valumasta hänen korvissaan ja vatsassaan ja savu korosti sitä. hän oksensi. typerää hukata voimiaan sillälailla, toiset tuntuivat ajattelevan. ei pitänyt ottaa riskejä, he eivät sanoneet sitä ääneen. koira nilkutti miran luokse. se oli väsynyt. mitä teet täällä, mira lauloi sille. sinä olet liian vanha. silmät liikahtivat ja koira käveli pois. ehkä se sanoi: niin sinäkin. väärinkäytöstä kulunut moottori.

hevi soi. jalat katosivat alta ja sitten tulivat yhä painavempina ja kipeämpinä takaisin. Iltahämärissä pienen hetken leirissä levättyään mira lähti jousen kanssa etsimään heille syötävää. ajatuksettomasti ja ketterästi hän liikuskeli korvessa. kottaraislintujen äänet puhdistivat tajunnan. pienellä lammella kaksi villilehmää peilaili itseään. jousi oli liian pieni niitä varten, hän oli varautunut lähinnä pikkusian kokoiseen eläimeen eikä suurempi ollut tarpeenkaan. hän jähmettyi kannon taakse arvioimaan tilannetta ja kuulostelemaan liikkuisiko sinisessä maailmassa jossain lisää nisäkkäitä, kunnes kuuli hajanaisia huutoja ja parahduksia ja rikkoutuvan tavaran rutinaa ja aasien kavioiden kopsetta leirin suunnalta. miran pään kohdalla jokin pysähtyi. hän pyyhki hyttysen iholtaan ja toivoi että olisi kadonnut tuohon metsään ennen niitä ääniä. että hän olisi tappanut lehmän ja ratsastanut sen hengellä tähteen eikä olisi koskaan saanut tietää. sitten hän yhtäkkiä tajusi, ettei hänellä oikeastaan ollut edes järkevää aavistusta siitä mitä ylängöllä oli meneillään. rosvolaumoista ei oltu puhuttu aikoihin, ja vaikka valtion puuhista ei voinut ikinä sanoa mitään, ei helikoptereitakaan ollut näkynyt pitkään aikaan. mira oli jo (ehtinyt) kuollut ryhmänsä mukana, mutta nousi seisomaan ja käveli pusikoista läpi niin että rapisi. /rytisi

kaikki paitsi yksi leiriin jääneistä valituista kuoli. emie makasi liikkumatta vain toinen käsi ja kyljen reuna veressä nuotion vieressä.rosvolauma lintuineen poistui joelle laivoihinsa ja mira alkoi sitoa emien kättä. kuolleessa, epätodellisessa raivossa hän katseli kuolleiden ja elävien ihmisten käsiä. he kaikki olivat sekä eläviä että kuolleita.

suuret mahdollisuudet kokea mitä tahansa. tänä yönä: vihaa ja raivoa. tai iloa ja seksiä. mitä me teemme? onko enää mitään jäljellä? mira kyseli. kyllä minä rakastan sinua, vastasi emie hajamielisesti. he istuivat yönlaskuun asti vanhan koulun katolla. sisälläni on hiljaisuus joka peittää jotain. taivas on kulmikas taivas joka nuolee meidän kasvoja öisin, ja taivas on kansi jonka sisään on vangittu eläimet, ja sen ulkona on oikea maailma.

sen jälkeen ei enää ollut helppoa. koira lönkytteli heidän jäljessään, mutta aasit oli viety. syytä matkan jatkamiselle ei edes ollut. kaksi naista ei pelasta kylää. mutta järkensä menettäneinä he seurasivat mieliinsä jäänyttä karttaa. me jatkamme tänne. me käännymme tästä. me näemme maailmaa. me voimme tehdä sankaritekoja, hiljaisissa mielissämme. emien haava parantui Elstex-voiteella ja öisin koira käveli inhimillisen oloisena/tympääntyneenä kymmenen metrin päähän kivelle valvomaan heidän rakasteluaan. he eivät tavanneet ketään, eivätkä he kysyneet toisiltaan mitään. kädet löysivät pehmeät pakarat ilman sanoja. mira liukastui ja mustelma oli sinelmä, punelma, kellelmä. mira sai eläimistä paljon näppylöitä. mira ajatteli. minä rakastin kaikkea. nyt mikä on se mitä jatkan ikuisesti? minä tahdon kotiin. mutta kylään oli yhtä pitkä matka kuin mereen. maailma oli hyvin pitkä. kuitenkin he alkoivat jo nähdä merenpyöreitä kivenlohkareita ja erään muinaisen laivan masto kökötti keskellä varvikkoa. se oli hämmentävä näky. kuin pinta olisi syönyt lohikäärmeen. he olivat eräänä päivänä syöneet yhden, ja painaneet sitten otsansa yhteen ja päättäneet mennä kotiin, mutta jatkaneet matkaa. kotikylässä oli liian suuria vaaroja, hirsiseinät tietää. yksinäisyyden mutaiset näyt, kaikenlaista mitä ei voi sietää.

ranta alkoi helminä. heidän täytyi väännellä pajunoksista itselleen leveät jalat etteivät olisi vajonneet joka askeleella. koirakin sai tossut, helmikengät. auringosta ei välittynyt lämpöä, vain suoraa valoa ja heitä vaivasi sokeus ja emien huulet olivat ahavoituneet.

hiekkaa... hiekkaa... kalliota... rantalintuja... pieniä pensaita... taskussa kristalli. mira oli peloissaan ettei saisi maailmaa toimimaan. hän ei kyennyt ajattelemaan sitä, mutta tiesi että ranta saattaisi olla tyhjä. He olisivat myöhässä repaleina.

suolanhaju voimistui ja pilvet muuttuivat. Ilmassa oli myös kaupungin sotkua, mustaa höyryä. Me voitamme, vähäpuheinen emie sanoi sinä päivänä niin että mira yllättyi. Kuinka vähän saattaa toisen ihmisen sisältä mitään nähdä. Miten vähän saattaa katsoa, kun aurinko vie kauneuden, koska se vie terveyden. Kaupungissa meidän on laittauduttava. Muuten emme saa vettä, mira selitti emielle.

Vaahtoa, valuvaa ruskeaa kuumaa siirappia, nukkumaanmenoaikojen myöhentymistä, kaikenlaista möyhentymistä. Sitä kaupunki lupasi, ja vettä. Vesipalveluliikkeitä kymmenittäin. Valtion virkailijoita notkumassa niiden edustalla. Mira jätti emien hotelliin ja aloitti vedenhankinnan kanniskelemalla sikaria ja poikkeamalla vesipalveluliikkeillä. Hyvä herra virkamies, olisiko teillä tulta? Ahh kiitos silti. Hyvä herra virkamies, onko t ulta? Onko tulta aamusta iltapäivään ja he lähtevät koteihinsa joissa asuvat ja paahde, punainen paahde näyttää kauniilta tai kaamealta ikkunasta, riippuen lapsuudesta/mielenlaadusta. Täällä ulkona paahde on fakta. valo ei jätä kedolle mätäneviä sukulaisia. Sota tai rosvohyökkäys, tai salatut hetket isoveljen kanssa joella, kirkkaus ei jätä ihmistä. Niille jotka ovat jäljellä, etsin tulta, etsin vettä. Ja tämä vanha viiksekäs mies joka astuu vesipalveluliikkeestä vasen jalka edellä, onko tulta? Kiitos.

Viiksekkään kotona vihreä pimeys peittää käytännöllisesti katsottuna kaiken. Hän ei ole rikas, hän asuu kellarissa. Mira tuntee kaoottista myötätuntoa yksinäistä vanhusta kohtaan. riisuessaan kauluspaitaa hän tuntee käsissä poikittaiset kohoamat. Mistä hän on tullut? Mistä minä tulin tähän hetkeen koskettamaan toisen arpia, kun oma avohaavani on tulehtunut? Mies painaa hänet koskemattomuuteen. Niin syvälle rikottuihin luottamuksiin, ajatuksiin. Manipulaatioamputaatio, mira toistaa silmiensä takana, ja kaikki muu katoaa, laitetaan toisen naisen muistiin. Mies tarjoaa hänelle vettä.

Emie torkkui torttua syöden. Hänestä oli aina vaikea sanoa, hän oli kuin varjo. mira suuteli häntä otsalle, kaikki huoli oli niin kaukana. oliko täällä maailmassa jokin epävakaata? vuodenajat muistuttivat toisiaan, ja taivas oli yhä metafora pilville jotka asui kylkiluiden takana. hiljaisuus ympärillä oli pingoittunutta ja sitä mira epäili merkiksi siitä että ei ollut saanut vielä tarpeekseen. /Koira vinkui.)

Nosta minut, emie kuiski. Nosta minut taivaisiin. Nosta minut toiseen maahan, olen ansainnut sen. Anna jalkani takaisin, meri. Olen siskosesi. Mira tutki karttaa hullusti ääntelevä mutta vienolta näyttävä siskonen vierellään. Teollisuus oli alkanut kutsua suuria lohikäärmeitä ja kaupunkilaisten olisi paettava. Emielle ja miralle se ei ollut suurikaan järkytys. Vesisopimus oli tehty, siitä oli jäljellä vain arvet miran käsivarsissa. Hotellia vastapäätä vastaanottoa pitävä lääkäri oli vain todennut: sairaudet tarttuvat ja sairaat tarttuvat toisiinsa kiinni niin läheltä että jäähän siitä aina jälkensä. Tulevaisuudessa älä päästä ketään niin lähelle itseäsi kuin suurta henkeä. Mistä hengestä hän puhuu, väärästä vai oikeasta? Ja entä jos ei voi mitään?

Laiva teki haaksirikon. säilykepavuilta haisevassa tynnyrissä tytöt pääsivät/tyynellemerelle lahden yli. Oli uskomatonta, että aurinko ympäröi heitä aina kaikkialta. Vain tuo yksi yö matkan alussa oli ollut pimeä ja pilvinen. Katkeavien sähkövirtojen yö. Heidän kansansa ei ollut tarpeeksi primitiivistä saadakseen hänet tuntemaan syvästi, niin että salaman voima olisi hirmuinen. Sen sijaan suru menetetystä yhteydestä sukuun kulutti häntä/ tropiikin lämmössä kookospalmun alla pieninä sähköiskuina. ja noina päivinä hän tuli hulluksi. Kuten oli odottanutkin: loistokkaiden seikkailujen jälkeen matka kotiin on mahdoton. Askeleisiin/kotimatkaan/kotimatkan askeleisiin täytyisi saada hulluutta.

Demoni saapui yöllä. Se muodostui niistä pienistä hyökkäyksistä joita mira oli tuntenut jo. Se oli tyynenmerenmallin(mukainen)demoni. he keskustelivat. olen tullut tänne koska sinä tahdot että sinut vapautetaan tästä elämästä ja koska et koskaan enää voi löytää kotiin. leikkaan sinulta ensin yhden jalan. hahahahaahahraaaarahahaha! mira vastusti, hän sanoi: tapa ensin emie. tapa hänet, leikkaa hänet minusta. demoni: ei, hänen vatsassaan on lapsi joka hengittää puolestasi. tapan teidät kaikki. ongelma on manipulaatioamputoitava. mira: ei, minä tapan sinut. laitan sinut pieniksi kappaleiksi ja valutan kookospähkinään, ja lapsi voi juoda sitä kun emien maito on myrkyttynyttä. demoni: leikkaan sinut, leikkaan sinut, leikkaan sinut.

se jäi toistelemaan, mira taistelemaan, katse suunnattuna mereen. he kävivät koverretulla suipolla veneellä veden päällä, alkuasukasmiehet sukelsivat sisään neuvottuaan milloin palata. he soutivat leväpesäkettä kohti ja emie puki miran vihreisiin naruihin. ranteiden ympäri hän veti kuorikotilonauhat. naiset katselivat läpi hehkuvan veden läpi maailmaan joka viekoitteli ja antoi ymmärtää, ja miran ja emien tajunnat jäivät epätietoisiksi rakentuisiko mikään mitä he ikinä tekisivät yhtä voimakkaaksi kuin ilmastonmuutoksessa tuhoutuva kauneus, olisiko mikään ilme yhtä vahva kuin heikko. kuolevaa saattaa pitää viattomana. emie silitteli miran harteita, sitten varjosti auringon toisella kädellä ja iski muinaisesta maailmasta varastetulla harppuunalla lapaluiden väliin. mira pysähtyi siihen verta valuvana nopeammin kuolleena kuin ymmärtäneenä. emie istutti hellästi naisen kiville eteläänpäin(etelänsuuntaisesti whatever). siihen jäi aurinkoa katsomaan jumalatar, antoi suolan kiteytyä kullanväriselle iholleen . hän on nainen. Palvelee./ /suola kiteytyy kullanväriselletylle iholleen.

emie palasi hakemaan miehiä, mutta löysi vain delfiinejä, nauravaisia. koko maailma on tulossa hulluksi. hän kauhoi itsensä hiekalle ja meni synnyttämään itsensä. heti saatuaan päänsä ulos sisältä lapsi räväytti silmänsä auki, hailakansiniset herkät silmät punaisissa kulmikkaissa kasvoissa, ja alkoi räyhätä ja itkeä verta. äiti kirkui ja tamppasi lastaan maahan, vai miten sitä nyt omien haarojen väliin jumiutunut olentoa hengiltä yritetään toimittaa. huuto paistui rannalla tummaksi, hiekka ja lehvät veivät kaiun. epämuodostunut paholaislapsi puri äitinsä kaulan hiljaiseksi ja keräsi voimiaan, juoksi aukean hiekkarannan läpi mereen, ennen kuin linnut ehtisivät nähdä.

kotikylässä vesi juoksi. rosvolaumatkin ostivat heiltä vettä ruohoviljelmilleen, siten pieni kylä vuorten alla vaurastui ja sai tietokoneet ja kaikki. kylän lapset pelasivat tietokoneilla pasianssia.

2010-11-28T15:02:00.002+02:00

voiko ahdistus vielä tästä mennä pahemmaksi?

- ystävä kuollut
- outo suhde oudon miehen kaa
- talosta lämmitys ohi
- epävarma tulevaisuus asumisen ja turvallisuuden suhteen ensi viikon torstaista alkaen

2010-11-23T22:31:00.004+02:00

nojaan kuivuneen levän kallioon ja kuuntelen radiosta uutisia luotasi.
päästä mut laaksoihin, tämä meri on tylsä sittenkin.

radiossa kaikki kuolevat, pienet kohtalot surettavat.
politiikassa taistellaan (tai ihmettelen vaan miten ne jaksavat keskustella)
julma maa tulee kaupungeissa kaikkialla korvista aivoon.
muutin toiseen maahan, päärynävaltioon -
sun kielen mansikoita en nyt saa.

2010-11-23T18:59:00.003+02:00

olen nyt niin väsynyt, etten enää pysty tekemään sitä pahemmaksi.

sattuu niin moneen kohtaan kehoa, etten ehkä jaksa kohta vastustaa.

mitä sille onnelliselle pikkutytölle tapahtui, missä hän on nyt?

2010-11-19T03:17:00.003+02:00

[i]kirjoittelin, koska on rakas aihe, enkä usko vastaavani mihnkään, muutamista kontekstiskarppausyrityksistä huolimatta kerron vain omaa tarinaani... :)[/i]

mulle nämä seikkailut on myös aika tuttuja, nykyään lähinnä hyviä muistoja.

ainakin alkupuolen viestissä kuulostit huolestuneelta apua "onko Nyt skitsofrenia"? mmmhhhm-jaa. joku rationaalinen puoli kysyy siinä tietenkin mitä on tapahtumassa - voisiko muuten ollakaan, vaikka tämänhetkiset mielenterveystermit sisältöineen kyseenalaistaisi. pelko voi myös toimia suojelijana, jarruttajana. varmasti yksi niistä hahmoista, mutta sen silmien läpi on helppo katsoa kyseenalaistamatta että sekin on osa rakennetta, koska pelko on niin tärkeä - pelolla pidetään huolta viimekädessä organismista.

pelko voi aktivoitua yllättävissäkin hetkissä, ja päätökset siitä että syvemmälle ei sovi mennä. en tiedä miten siihen pitäisi suhtautua. ylipäätään mihinkään. itse en ole kokenut että mulla olisi ollut valinnanvaraa. ja kaikki on mennyt ihan mukavasti :)

tai olen joskus kyllä tehnyt äkkikäännöksiä, asennevaihdoksia sisäisen maailmani katseluun. ne ovat aina olleet sellaisia että olen päättänyt unohtaa täysin kaiken merkityksen mitä näillä asioilla on ollut mulle. kääntänyt selkäni ja keskittynyt helpompiin asioihin. toiminut ihan hyvin. yksilöllistä kuitenkin.

onko sulla joku suuritrauma lapsuudesta tms. mikä pistää ihmismielen palasiksi? näistä kokemuksista kuulee puhuttavan niin harvoin että tuntuis saaattavan liittyä siihen tapaan miten jotkut harvat persoonansa rakentaa joissain merkittävissä kohdissa lapsuutta.

itse olen kokenut alussakuvaamiasi keskusteluja ja peliliikkeitä hahmojen välillä. menin muutaman vuoden ajan säännöllisesti transsiin iltaisin.

muita minän-moninaisuus-kokemuksia on myös. olen kuullut nonsense-keskusteluja tai nimeäni kutsuttavan, tai transsitilaisia keskusteluja sisäavaruudessa joissa laitan itseni mihin tahansa - puuksi, kiveksi, ihmiseksi jonka tapasin päivällä, tai jonka kanssa on epäselvä tilanne, jota ihailen, jonka voimaa tarvitsen. saatan katsoa omaa tunnettani itseni kuvan päälle puettuna, mutten välttämättä itse koe tuota tunnetta. saatan tuntea olevani tämä muoto tässä, ja sitten tunteeni jota mulla on toista ihmistä kohtaan on laitettu sen, tai mun omantuntuiseen hahmoon, kaikki kenties kera lohikäärmeiden. puhdistusselkeytysinteraktio tapahtuu ja pam - leijun autuudessa. en tiiä miks :D

opin toisilta ihmisiltä kun näen mitä ne tekee, ne asiat toistuu näyissäni. opin kipua myös - monta kertaa olen eläytynyt toisen ihmisen fyysiseen vammaan niin että se on tullut esiin omassa kehossa. en ole tietoinen siitä reaktiossa mikä siinä tapahtuu, enkä monesta muustakaan, ehkä on taas pienten mielimatkojen aika että nään miten palapeli koostuu. - ehkä yritän näiden kokemusten kautta oppia mitä on olla ihminen, koota jokaisen palan.

olen luullut joitakin kertoja puoliunessa nukkuvani matolla parin metrin päässä itsestäni. kerran hoivatessani tuota erillistä minäparkaa eläytyneessä todellisuudessa (ajattelin imettäväni häntä universaali-äitinä/omana äitinäni ja sitten siirtyväni taas vauva-kokemukseen jne) sydämeni hakkasi niin kovaan ääneen että ambulanssin harkitsemisen lisäksi tajusin että johonkin olennaiseen on osuttu.

viimeinen ja vahvin kokemus viime kesältä, ainut josta mulla tulee nyt oikein mitään fiiliksiä enää, oli sellainen transsinäky jossa liikuin huoneissa (osittain perussymbolinen) ja sain astua sisään, voi luoja, tahdon takaisin, joku mussa huutaa......... niin lujaa. mutta en aio piitata tunteistani tässä. jos mua kutsutaan uudelleen, jos ne tyypit siellä oli oikeasti merkittäviä, ne päästää mut sisään toistekin. se oli niin erilaista, ne piti mua valmiina, niitä oli paljon, ne tunsi mut... narsismin korjausliike tajunnan puolelta ja/tai/sekäettä/vai/kyllä initiaatio. mutta se kyllä meni todella syvään. samoin jotkut kokemukset pimeyden herrasta ja sellaisesta, taisin joskus aloittaakin arkkityypit-topicin tänne.

pelko ja syyllisyys aktivoituivat uudelle tasolle vajaa vuosi sitten, enkä vieläkään osaa käsitellä niitä tietoisesti, niillä on vain omat pisteensä kehossa. tiettyä tunnesolmujeni kauhua tuntiessani shokeerannun ehkä hetkeksi, mutta työnnänkin sen alahampaisiin vihlonnaksi. en osaa käsitellä tunteita. muistan joskus keskustelleeni ruumiinosien kanssa siitä miten asiat ovat ja mitä mun pitäisi tehdä. huvittelin sievän geometrisilta ja voimakkaita ihmismerkityksiä omaavilta esineiltä kysymyksiä kysymällä, ja mietin mitä nerokasta ne vastaa. aikamoinen dissosiaatio- ja somatisaatiosotku. olen projisoinnin mestari, täytyypä siitä itseäni kehua hiukan. hyvä! <3

elämäni rankimman tripin (josta en ole vieläkään varma olinko todellisessa vaarassa) jälkeisenä päivänä olin vakuuttunut/vaikuttunut, että päässäni on 3 henkilöä. minä eli nuori tyttö, hiukan vanhempi ilmeisestikin huoltapitävä viehättävä mies ja vanha erittäin voimakas nainen. en enää kysy neuvoa naiselta, ei hän vastaakaan, yhteys on muuttunut, sallin sen myös katkenneen. on ollut hetkiä milloin on vaan täytynyt luopua vaikka tajunnan temppujen tarkkailu on ollut rakasta.

avaruusolennot olen jälkeenpäin tulkinnut galaktiseksi suunnitelmaksi auttaa mua voimani integroinnissa, että saan eri osani kasaan. ne näytettiin mulle, mutta mieli toimi taas mystisemmin ja nopeammin kuin mitä kuitenkaan osaa tajuta mistään. se mua harmittaa että kaikkea ei pysty kuitenkaan rekisteröidä. vitun alitajunta. joskus jumaluudet ja oudot energiat liikkuivat lähistöllä. demoneista pidän, mielestä pudonneista palasista. kaiken lähde ja jumaluuden puro valui aina keskellä minua kun silmät laittoi kii. tämä on, kuten muutkin mainitsemani, vähentynyt, mutta outoa tärinää on kyllä vähän väliä. ajattelen siitä että jokin systeemissäni on ehkä sekaisin, ehkä tämän planeetan ja ihmisten vibat jotenkin hajottaa jotain. yritän sopeutua.

sanoisin että kyseessä on erittäin mielenkiintoinen prosessi. vaikutuksista en osaa sanoa. mulla ei ole aavistustakaan mitä olen hyötynyt käymällä mielen reaktioita näin tarkkaan läpi, en vaan olisi voinut mitään muuta. käytin parikin vuotta keskittyen eniten kuviin, en maailman oikeisiin asioihin.
ehkä hahmojen ilmestyminen vaikeina aikoina on kutsu matkalle, ja silloin kannattaa mukisematta maksaa junalipusta mikä hinta sitten tilanteessa onkin.

jonkinlainen eksyminen on mahdollista varmaan myös. esimerkiksi: silloin kannattaa lopettaa kun alkaa kyllästyttää, ja alkaa rakentaa elämää uudelleen jos on hallinnan menettänyt. emotionaalinen tarve ajaa emotionaalisia osia tutkimaan, sitten kun tunteet on mennyt, kun mieli ei tee niistä enää kuvia, tietoisempi normaalimpi päiväminä saa taas suurimman osan vallasta. näin se on mennyt mulla, sekavasti tietenkin, esim tällä hetkellä elän vielä tosi isoa suppressioaikaa (siis että haluaa painaa pois nää asiat). en tiedä mitä seuraavaksi. ainakin tilanne on parempi kuin se mistä aloitin 16-vuotiaana, täydellisestä kaiken kieltämisestä. voi olla että sisäinen kuvien projisointi on mulle tapa vaikka loppuelämäni ajan kokea tunteitani. ei mulla ole mitään sitä vastaan, paitsi jos se on helppo vaihtoehto, silloin en halua sitä.

mitä olen joiltain ihmisiltä kuullut, niin eräs tuttu jonka vanhemmat ammuttiin hänen nähtensä, sanoi kulkevansa täällä maailmassa 6 sisaruksen kanssa (kuolinpäivä oli 6. päivä kuukaudesta). he pitävät toisiaan kädestä kiinni. joillekin tutuille on jatkuva paholaisen tai kuolema-hahmon läsnäolo normaalia ja kasvattavaa, en kyllä loppujenlopuksi osaa saoa niiden henkisestä tilasta. vampyyrit pyörii nurkissa, pyöriikö? ääretöntä, pelkoa, kauhua, vainoa, epäilyä? mistä se johtuu? mikä on todellinen uhka? riittääkö valkosipulilla suojautuminen vai tarvitaanko shamaani, vai kykyä katsoa mielen sisään tarkemmin, niin ettei kuvat mene ulos? itse jossain kokemuksessa tarkkailin pahan ja hyvän voimien taistelua enkä tiennyt selviydynkö

mun mielestä on todella jännittäviä ne tunnetilat ja kiintymykset mitkä näihin todellisuudenkokemuksiin liittyy. ne on todella mielenkiintoisia. minkätakia ihminen joka on ainakin 7 palasessa kokee niin turvallisena sen tunteen mikä sisarusten ajatteluun ja selvittämiseen liittyy? ehkä ne erikoiset kuvat itsessään ovat sitä mielen luomaa turvaa tai turvan mahdollisuutta, toivoa. ja jumalan säihke tulee rikkoutuneeseen ihmiseen aivan läpi, sieltä säröjen kautta poistaa pelon, väläyttää henkitason hyviä puolia henkisesti kuolleelle. turvallisempi ja normaalimpi on aivan liian tarkassa resonaatiossa fyysiseen ja käytännön ihmismaailmaan. se joka on menettänyt liikaa: itsensä, saa katsella välillä mielen epätavallisia puolia (sen lisäksi että on kusessa). meneepä runolliseksi, mut tää askarruttaa mua todella paljon. ehkä kukaan muu ei oikein tajua mistä puhun. kuitenkin kysyn, että miksi näin tapahtuu ihmismielessä? tai no, mitä tapahtuu?

kaikenlaista moniminäilyä esiintyy silloinkin kun ei ole ollut persoonaa vinouttavia harmeja elämässä. en sanoisi että minän halkeaminen kahteen osaan tai jekyll ja hyde olisi välttämättä mitään kovin spesiaalia, mutta voihan ne kertoa että elämä on aika merkittävää juuri nyt, ehkä jopa riskirajoilla tai jotain olis hyvä ymmärtää. näin viime yönä unta jossa joku ukko menetti päänsä ja pohdin pitkään että eikös ne kanatkin elä ilman päätä ihan hyvin. samaa teemaa - harmonian etsintää osien välillä. ehkä mun olisi hyvä yrittää yhdistää fyysistä ja henkistä puolta nyt lähiaikoina tai jotain ettei pää tipu irti kokonaan.

ps. viimepäivinä on ollut sekoaminen taas mielessä kun on ollut hajuharhoja. on vähän epämiellyttävää kun ei voi sillai normaaliin tapaan ajatella että olis edessä normaali elämä, vaan ehkä on joku lopullinen järjen menetys edessä. vaan haha, nyrkit pystyssä taistoon! on jännä miten vahva tää hulluuden pelko on. minkäs teet.

2010-10-31T21:14:00.000+02:00

turvattomuus on eräs hulluuden synonyymeistä

2010-10-31T21:12:00.002+02:00

epävakaan tunne-elämän persoonallisuushäiriöön kuuluu kai sekin että torpedoi torpedoimistaan kaikki mahdollisuutensa menestyä koska ei tunne ansaitsevansa sitä tai tilanteen sattuessa ahdistuisi siitä että ihmiset näkevät - näkevät minut, näkevät miten ohut on menestymisen kalvo tämän mustan olennon päällä.

2010-10-31T18:03:00.002+02:00

ei huuda äänet täällä
täällä on hiljaista

älä sano mistä et varmasti tiedä

outo seikka

2010-10-29T17:19:00.004+03:00

vitun outoo et avain paranemiseen on siinä et avautuu ja avautuu uudelleen ihmisille jotka on satuttaneet pahiten, saadakseen pienen tunteen välittämisestä.
se tuntuu väkivaltaiselta.

silti miten muuten heikkojen kiintymyssuhteiden traumaa voisi käsitellä, päästä käsiksi kurjuuteensa kuin tuntemalla uudelleen ne pienet hetket kun on vanhemmiltaan huolenpitoa sattunut saamaan, jos se tänään vielä tapahtuisi. jos paitansa märäksi itkemällä tuntisi jotain. jos ne tänään reagoisi oikein.

joudun vanhempieni lapsena yksin itse päättämään keskustelutilanteessa olemaan valmis ottamaan vastaan, vaikka loogisempi reaktio olisi olla laittanut välit poikki aikoja sitten. hajonneen lapsen lailla en osaa tuntea tulevani nähdyksi yhtään sen enempää kuin ennenkään mutta pystyn silti heidän reaktioidensa kautta hoitamaan itseäni hiukan.

ikävää on tilanteen hämäryys, en voi hyvin vanhemmistani mutta joudun silti palaamaan heidän luokseen kiintymyssuhdetuskan loppuunsaattamiseksi. miksi näin? mun päähän ei mahdu.

2010-10-29T12:22:00.002+03:00

hyvä jumala anna sen olla totta
anna sen tehdä minut hulluksi taas

katson peiliin pieniä silmiäni
katson sitä kuinka tahdon kurittaa tuota olentoa
pientä sikaa
ja miten se tuntuu hyvältä, aukenevalta,
ja itähelsinki porisee täällä
mutta miksi on silti niin vaikeaa?

hyvä jumala anna sen olla totta
anna sen tehdä minut hulluksi taas

äiti kirkuu aamuisin ja isä röhii
pääni on haljeta
miksi maailma tekee tämän minulle, työttömälle ihmisrauniolle
minut on unohdettu pakkaseen ja he lähtevät töihin

anna sen olla
kunhan vain autat kurahousut puusta alas

masennuksesta

2010-10-27T17:45:00.003+03:00

täällä yksin pimenen ja tummenen
olen ilman auttajaa

vessassa näen peitosta lämpimät kasvoni
kylmältä maailmalta piiloutuneet
nainen on kaunis, vihaan häntä
vihaan häntä tänään, vihaan uudelleen
vihaan sitä mitä hänen katseensa lupaa
se lupaa jotain mitä sisältä ei löydy koskaan

ystävät soittavat
en tahdo enkä voi avata tätä
se on yksityistä surua
yksityisintä mitä sisältäni löytyy
älkää varastako aina
älkää pahoinpidelkö
älkää kysykö minulta olenko herkkä vai hankala
en tiedä itsekään
pimenee, tummenee
mahdollisuudet kutistuvat
olenko koskaan vielä ollut näin yksin?
ai niin, eilen, ja huomennakin olin
voi miten surkea on ihmiselämä.

2010-10-24T18:32:00.004+03:00

henkilö joka laitettiin elämään tätä elämää on tähän maailmaan suunniteltu - siksipä se kestää ahdistuksen joka tietoisempaa olentoa voisi vaivata jos se luulisi olevansa tääällä. roolia onneksi pelaa toinen - se joka ei useinkaan muista olevansa avaruuden mittakaavassa todella pieni, se joka ei näe paradoksia vaan osaa elää sitä parhaimpansa mukaan. se jonka käsityskyky on täydellisesti mitoitettu katsomaan tässä mittakaavassa, tällä psyyken rakenteella. kauheita ovat ne lyhyet välähdykset joissa roolihenkilö luulee että sen on yritettävä olla oikea tietoinen olento.

2010-10-24T13:14:00.001+03:00

vaieta enemmän, enemmän, enemmän

salaatinhakumatka ja myöhemmin tapahtuva muutto

2010-10-22T18:49:00.005+03:00

lähdimme ostamaan salaattia naapurikaupungista.
oli kuljettava luolaston kautta - asumme sangen erikoisesti.
luolat on meren alla, ja valitsimme väärän tien, veteen johtavan.
veden alle, levien joukkoon, hylkeiden savuttelun ohittamaan! ja
alkemistin luo, joka lupasi tehdä sydämistämme kultaa,
kylmää kulmaa, minä tahdoin, mutta ystäväni pitää vain hopeasta.
väärin meni, sillä sävyihin nähden on hopea rintakehääni enemmän sopiva.
hänelle kultasydämeni. joka hetkikö, ei? kyllä?

ihminen on joka hetki yhtä eksyksissä kuin aina ennenkin
huvipursi pikkuisen nurinperin meressä

kirurgia kesti ajan jonka unohdin ja uimme kohti hylkyä.
miehet yhä hyppivät kääntyneen veneen ikkunoista kohti silmän sinistä pintaa
- he tahtovat koskettaa kosteaa pupillia.
sen nähdessäni kuiskaan ystävälleni: minä tahdon mieleni takaisin, tahdon silmälasit päähäsi,
tahdon takaisin tunteet jotka laitoin odottamaan uuden asunnon ostoa, enää en mistään luovu.
laguunissa vain mielisairas panda, kuorrutettu peilityynellä selkeydellä.
veden alla merenneidon pyrstö, ikuinen kysymys egosta.
paluumatkalla poimimme levät vaan ja unohdimme maiset salaatit.

ihminen on joka hetki yhtä eksyksissä kuin aina ennenkin
koti tai merenpauhina, kasvissyöjä tai lihassyöjä - älä ikinä kutsu minua tyhmäksi!

kummankin pienet aivot joutuivat tunnistamaan tutun tunteen;
hulluksi tulee tästäkin ruoasta.
kulhot, kattilat ja kaikki ja ompelukoneet kerättiin,
informaatio tuhottiin seiniltä ja itkuiset hämähäkkihenget suudeltiin.
mutta raajat katkottiin, niinkuin meidänkin raajamme ovat rikotut.
kivussa ja hermokivussa olen poissa luotasi. kaikki on poissa.
kultainen ja hopeinen nainen ovat lähteneet luolastoa pitkin naapurikaupunkiin.
luolat on meren alla, ja valitsimme väärän tien, edestämme sulkeutuvan.
takaisin ei löydä.
siis kauha hakkaamaan pintaa... työ.
vesi syöksymään sisään, kauhu hakkaamaan kultaista sydäntä niin että silmissä pimenee.
se tapahtui, olin aina tiennyt sen.

ihminen on joka hetki yhtä eksyksissä kuin silloinkin
kun vesi keuhkoissa kiehuu ja yksittäinen epäselvä mollusca alkaa syödä korvaa.

3 uutta lintua ja kakka

2010-10-22T17:28:00.007+03:00

kaikki on likaisempaa ja todellisempaa väkijoukossa
yksin kävelee ihminen pavunvartta ylöspäin
sakeaan höyryyn ja toisten elämänmuotojen aarteisiin
sitten yksin pysähtyy pilville odottamaan kuljetusta
avaruus, avaruus
avaruus, avaruus

linnun pesässä on 3 uutta lintua
vastapehmeää, sirkukseen valmistautuvaa
pesä on lähellä aurinkoa, ihosyöpä pelastaa elämältä
tanssin sielläpäin ja heittelin usvankappaleita päälleni
peittääkseni loputkin siitä mitä maan pinnalle vielä näkyi minusta
peittääkseni taian sanoilta elämä on kovaa
sillä ei se ole, kauniit ja rumat asiat on yhtä lailla vailla

todellista hahmoa
valo ei niitä nää, varjoa ei jää
kesken ajatusten pavunvarsipaavo, lumoutunut epämääräisistä aarteistaan
sai lentokoneen pysähtymään tarpeensa voimalla
ja hän astuu sisään... ei, hän pyllistää! ja kakkaa!?
kakka tippui cumulusten halki maan pinnalle, jäätyneenä, kirkkaana, vaarallisena
älkää siis unohtako meitä!

2010-10-22T16:36:00.003+03:00

täytyy alkaa nauttia ihmisten shokeeraamisesta kun se kerran on niin kivaa. eikun siis. siis sen takia että sitä tapahtuu. ei se niin kivaa ole. en nauti.

2010-10-21T22:13:00.001+03:00

ihmisille pitää antaa se mitä ne tarttee

2010-10-21T21:02:00.001+03:00

oon yhtäkkiä maailman rikkain ja suosituin ihminen. sain sairaslomatodistuksen puoleksi vuodeksi ja peräti 2 ihmistä tahtoisi asua mun kanssa yhdessä!!

tilanne

2010-10-20T22:38:00.004+03:00

elämänvaiheeni on rauhallinen, olen pysähtynyt, virta menee läpi ja tutkin sitä.

odotan että saan asiat järjestykseen. ne menevät järjestykseen itsestään.

opettelen sallimaan kaikenmaailman kummallisuuksia itsessäni. astrologia on auttanut valtavasti, kun tulkinnoista on löytynyt ne kokemisen kaavat joiden kuvaukseen törmäämistä on jotenkin intuitiivisesti odottanutkin. tahdon tietää mitä psyykeni tekee, mitä ovat kaikki ne asiat jotka vaikuttavat ilman tietoista huomiotani. ristiriidat jotka ennen saivat mut hämilleni on tulleet konkreettisemmiksi.

jotkut oivallukset on olleet kipeitä. asenteeni on: on sattunut ennenkin. kipu on vain kipua. selviän tästä kuten olen selvinnyt kaikesta muustakin. totuus tulee aina esiin, ei sitä tartte katsoa kieroon. ja tittidii, ihan jees rauhallinen meininki.

pysäytän sisäisiä impulsseja, opettelen neutraaliutta.

2010-10-20T00:22:00.003+03:00

eka hetki ku astrologia tuntuu maagisen täsmälliseltä on nyt. muutamia kuukausia tutkimisen aloituksen jälkeen.

tietenkin tähän lähinnä liittyy korea mies joka muutenkin pistää mun pasmat sekaisin (katso edellinen kirjoitus). nyt tuntuu todella taianomaiselta sitten.

lueskelen junosta. joka on jonkinlainen pikkuasteroidi. hyvä artikkeli!http://sasstrology.com/2009/03/defining-juno-the-marriage-asteroid.html

2010-10-19T23:57:00.002+03:00

astrologia lupaa mulle miehen joka on hyvä sängyssä ja tykkää leikiskellä. no niin! missä se on? saksassa on yksi. en tahdo sitä, lisää vaihtoehtoja? universumi kiitos.

2010-10-12T10:03:00.004+03:00

sisällään kummasti katsetta pakeneva pimeys tyttö nukkuu kehrätessä itsensä satuttanutta ikiunta,

johon on vaipunut.

pimeä tarttuu turkkiin

otsahiukset on pidemmät, ne kiiltää auringossa ja ne voi kiskoa verhoksi.

blaa blaa

kokemuksistaan kertominen

2010-09-28T20:00:00.000+03:00

minulla oli tapana kertoa shamanistisista kokemuksistani toisille ihmisille. se johtui siitä
että toivoin että he pystyisivät auttamaan. että puuttuva näkökulma olisi heillä - olinhan
toki hämmentynyt jumalasta, olin hämmentynyt jokaikisen kummallisen kokemukseni jälkeen.
ja niin selitin pitkät tajunnalliset tarinat kelle tahansa, vailla kovinkaan suurta
tietoisuutta toiminnastani. halusin myös saada ihmiset ymmärtmään, ettei todelisuutemme ole
aina sitä miltä näyttää, mutta itse asiassa hekin tietävät sen jo, ja itse taas en tiennyt,
enkä tiedä vieläkään, eikä kukaan tiedä.

mutta niin - ei moni osannut neuvoa miten elää mielen otuksien kanssa. tai ehkä osasi, mutta
en osannut ottaa neuvoa vastaan, etsin kyllä, mutta luonteeni mukaisesti suljeuduin
kuitenkin siltä mitä olisin voinut saada. siitä syystä ettei tuo tieto olisi ollut oikeaa,
kun en ollut sitä itse muodostanut.

ja vieläkin jos unet herättävät minut monena hetkenä peräkkäin, painun syvälle siihen
haasteeseen, johon kaltaiseni joutuvat elämään vastauksen; miten elää samaan aikaan täällä,
ja jumalallisuuden huumaamana. odotan kasvavani. sitä ennen olen hiljaa.

2010-09-27T13:23:00.000+03:00

keho hautautuu itseensä, kuolema vaanii,
hermoradat rimpuilee, ne tahtoisi pois
tässä on kysymys: olenko ruma?

2010-09-27T10:27:00.003+03:00

FIGHT FIGHT FIGHT

tänään pystyn keskittämään huomioni. se on kiintoisaa, niinkuin kaikki muukin.

2010-09-25T01:47:00.001+03:00

i say no to discussion

astrologiasta?

2010-09-24T22:05:00.002+03:00

miksi niin monilla neitsyillä on silmälasit?
miksi en tunne niin paljon jousimiehiä, leijonia ja vesimiehiä?
mikä juttu on saksalaisissa skorpionimiehissä!???? <3

uni

2010-09-24T12:30:00.004+03:00

näin unta että lentokone hajosi ilmassa kappaleiksi ja tippui maahan silmiemme edessä - katastrofi jota ei suomessa pitäisi tapahtua, tapahtui, tosin virossa. vaikka näytti ihan että leppävaarassa.

onnettomuuden takia maan painovoimaolosuhteet muuttuivat - olimme nyt todella voimattomina avaruudessa, lopultakin. planeettamme oli litteä ja siellä muutamia satoja ihmisiä, jotkin rakastajani joukossa, minä pakokauhuani toppuuttellen. yritin nähdä lentäviä lautasia, mutta ne olivat aina katulamppuja. kuu oli lähempänä ja pahasti auringon edessä, emmekä kai tienneet tulevaisuudesta. ehkä päivät kestäisivät viikon - miten kauan ihmiskunnalla kestää sopeutua uuteen rytmiin?

talutin kissaa narussa otaniemessä. tein sen jotenkin väärin, niin ne sanoivat.

mitä tämä kertoo elämästäni?

tulee mieleen että mun on löydettävä luottamus myös uusissa olosuhteissa, uusissa painopisteissä luotettava jonkin pysyvän paikallaan vaikka voi luoja, olen niin irrallaan... en vain ajattele sitä, niinkuin unessa... pakko selviytyä.

kissa? laitoin sen tosiaan naruun jossain vaiheessa, kun ei sitä saanut pitää vapaana. jokin koira uhkasi sitä jos se oli vapaana. no niin... kenties jotain tekemistä hiljaisuuteni kanssa, miten en enää nau'u, ei ole ketään kelle naukua, on vain pimeä pelottava koiransuuseksuaalisuus, peto syö sinut. en muuten ymmärtänyt kissaa ollenkaan, en ymmärrä somaa puoltani.

2010-09-16T15:59:00.002+03:00

elämme vaikeita aikoja, ystävä hyvä. ilo on löydettävä sitkeydestä, siitä että johtuen ulkoisista haasteista joudumme kääntymään sisäänpäin ja löytämään todellisen sulosoinnun, jonka sitten uudella luottamuksella ilmennämme maailmalle.

2010-09-16T13:11:00.003+03:00

ihmisten maailmaan kahlittu krokotiili
ei osaa pogota eikä leikkiä
kiivi ja kapris juoksee vain yksin, ikuisesti

kun rakastan vain mennyttä

2010-09-15T23:09:00.009+03:00

joka sanoi: "innostu minuun
tule maailmaan jossa silmissä palaa koralli
usko siihen että sinut kuljetetaan pilviä pitkin
juhlistamaan kaikkea sen arvoista ja sitä joka ei"
tiesikö, tiesitkö, miten vesi on kuluttanut minut
eläimet syöneet uudelleen
kaikki intohimot, "vielä ymmärrän!"
kunnes maailma jättää rauhaan, ei ole mitään

olen vanha mies: mitä te enää minua pyydätte
minä olen väsynyt, näin vihreän valon ennen kuin sinun
äitisi silmä oli alkanut muodostua
ja kosketin maata itkien

ihmeellinen valo: toisten aivoihin painumaan syvään
toisten systeemin karttaen, he elävät erilaista unta
minä näen mahdollisuudet mutten omaa kohtaloani
maailman pitkissä hetkissä, minä putoan koloihin
sietämään kyyhkysiä ja opettelemaan tyyneyttä
siinä miten jumalan silmä puhdistaa meitä
ja miten kohtalo kohtelee, laittaa meidät näin tiiviisiin reunikoihin
ilman toivoa inspiraatiosta vakavuudessa

höh

2010-09-09T19:34:00.002+03:00

helminauha katkeaa
mikään mieli ei ole tarpeen nopea keräämään kaikkia takaisin
ne menee jalkoihin ja kompastun ja herään

rintakehässä iskut tulee ei-mistään
niinkuin monen elämän takaa
kipu hakkaa hulluutta
olen yksin jossain
olen yksin
hälytyajoneuvo on matkalla mutta kuulen pelastuksen äänet vain hiljaisina
kuin maailma olis sammuitettu jo

2010-09-05T03:43:00.003+03:00

mies kuin elohopea
ja runot jotka loppuu

näin elefantin polulla kun olin laittanut liskon nukkumaan,
ja kaunis mies seurasi katseellaan kun nousin kumarasta
hän painoi selästä pisteitä katseellaan
hän riisui elefantilta siivet joilla se ennen pyöri hyvin raskaalla kiertoradalla jotenkin väärinpäin
ja elefantti jäi katsomaan rakastavaisia tuntien maapallon suurimman rauhan

hän pesee pyykkiä liian nopeasti puhuen samaan aikaan lintujen kanssa
hän raapii itseään
onko hän hullu
ja miksi minä olen
me kutsumme yhteen

näin elefantin polulla kun olin löytänyt sähköistetyn talon minulle
se olisi lämmintä ja mukavaa
kaunis mies availi rinteitä yksin
annoin koiran nuolla papupurkin
kunhan ei rikkoisi nokkaansa
nokkaansa

Man like mercury likes
The poems that have the end

An elephant, I saw on the path right after craddling the lizzard.
An' beautiful man was following my ascendance with the nurturing look,
he pressed the points in the back with his gaze,
an' undressed the elephant's wings, those which before
led it swing
and roll in
the very heavy orbit.
The elephant stayed watching the lovers and sensed the globe's profoundest peace.

He launders the water into a storm, simultaneously talks with the birds and feels himself stiffy.
He's scratching himself.
Is he nuts
and why I am?
We muster
without being any known kind of master.

I saw an elephant on the path right after finding an electric house for me to live in.
It's going to be warm and safe all the time.
The beautiful man opens around the mountains, alone.
I let the dog lick the bean jar,
as long as he do not
break his nose,
his sweet nose.

2010-09-05T03:09:00.004+03:00

yksinäisyyden etu

2010-09-05T01:19:00.002+03:00

- sinun ei tarvitse muodostaa mielipiteitä sen perusteella että sinulta odotettaisiin jotain, sillä kukaan ei kuitenkaan tule kysymään mitä ajattelet. käytännössä: et tule häirityksi vaan voit muodostaa omaa kokemustasi ja ymmärrystäsi omassa rauhassa ja sitten yllättää ne mäntit sopivassa paikassa. tai jos olet yksinäisyydestäsi huolimatta kokenut ihmiset miellyttäviksi, voit auttaa heitä sitten ku he ovat valmiita kuulemaan.

2010-08-30T20:11:00.002+03:00

jänniä muutoksia:

en enää ahdistu jutuista, annan niille tilaa ja hyväksyntää. näin tästä eteenpäin sitte yritetään.

en jaksa enää kommunikoida maailman suuntaan, jos olen ikinä oikeasti jaksanutkaan. ei jaksa selittää mitään. haha! seurannut paljon väärinymmärryksiä jo, cool!

2010-08-28T20:47:00.002+03:00

outoa haista exän shampoolle. olen kuitenkin hoitanut hänen asunnossaan asumisen skarpisti. tai hän on minut.

itse taidan olla hiukan kevytmielinen. sen hyväksyminen on tehnyt hyvää. kaikki tytöt ei ole siveyden sipuleita. isoäitini sanoi juuri: "ja tiedätkö mikä on KAIKISTA TÄRKEINTÄ [ilmeisesti vielä tärkeämpää kuin ne TÄRKEÄT asiat jotka mainittiin edeltäneessä puolen tunnin paasauksessa]? se että tyttö huolehtii moraalistaan!" ja isoäiti katsoi tarkasti. klups. ei ollut sentään fritsuja nyt.

toistaiseksi elämässäni olen varmaankin pistänyt todella paljon arvoa sille että haluan edistyä ongelmieni kanssa. nyt tuntuu että saisiko lopultakin olla tyytyväinen itseensä - ja se on mahdollista siksi että olen kokenut että voin luottaa toisiin ihmisiin ja he ylläpitävät kehitystäni. toivonpa vain, että se on totta. tosin miksi mä oikein haluan kehittää itseäni niin paljon? no, haluanpa kuitenkin. ehkä koen maailmaa tosi paljon sen kautta että en halua tätä, tätä, tätä. en halua näitä asioita kulttuuristamme tai ihmisyydestämme. niinpä taistelen vastaan. turhaan? en tiedä. annan asian mennä omalla painollaan.

2010-08-27T16:36:00.001+03:00

viesti mieheltä piristää aina, olikin sitten saksaksi ja huijausta

2010-08-26T18:51:00.001+03:00

painajainen, ja uni
jatkuvat kuten ennenkin
suurten ikkunoiden huoneessa

armahtakaa pakahtuva sydämeni!

2010-08-26T00:34:00.002+03:00

tunnen oloni lannistetuksi yhteiskunnan odotusten edessä. lapsuudenystäväni kirjoitti hesarin mielipidepalstalla että haluaa näyttää persettä eduskuntatalon suuntaan.

vähän nälkä vieläkin. sain kuitenkin ruokaa huomiseksi.

2010-08-08T21:10:00.001+03:00

älä liikaa rakastu siihen että sinusta puhutaan kauniisti

2010-08-07T23:15:00.000+03:00

miau
rakastaa sitä elämää jonka sai, oksentaa kun luulee että toisten elämät loppuu

the last pack of the the animals

2010-07-14T18:59:00.002+03:00

ne olivat eläneet pitkään siellä
tyhjyydestä löytäneet itselleen ekolokerot
kauris lykki, lykki
kohti tuhoa
vai kauneutta
kovaa

nelisilmäkalan ajatukset toisella puolella merta
yksisilmäiset vinkeyttäetsivät kannanotot
huolestuneet silmät
kun hän etsii ymmärtäjää
ne kaikki katosivat kun hänet syötiin elävältä
niin että liha katosi ymmärryksen ympäriltä vähittäin
merileijonan suuhun
julma peto

rapu ja ravun ystävät jäivät veteen vajonneeseen kuntaan talojen huoneisiin
vesinainen, vahva ja nikotiiniaddikti
hoilaamaan mielettömyyksiä
rannalle ajautuvasta valaasta
joka tuhisee ihmiset apuun
ja ihmiset löytävät vesikaupungin ja kuivaavat kaiken imurilla ja härän sarvet irtoavat aiheuttaen kuolettavan tulehduksen, ja rapu saksitaan lasten toimesta, ja vesinainen pirskoutuu osaksi taivasta seuraten huumepyörrettä
sattumanvaraista

the first pack of the animals

2010-07-14T18:32:00.006+03:00

pieneen laaksoon tuli tilaa hetkeksi
vihreään maailmaan valaan hetuloiden väliin
ja kaikki kömpi sinne

me jotka emme tietäneet niin hyvin
asuimme yhä sopissamme
pieni rapu, pieni härkä, pieni vesinainen
peittyneinä tupakan kohinaan
hulluuteen joka tulee maailman tavoista mutta
virtaa läpi sisäelimien ja aivojen ja vaikuttaa puhdistavasti
ja valaan vatsassa vaikuttaa kolme päivää

pieni poplaulu johdatti ajatuksiin eksyneen ryhmän auringon eteen
ja sanoi
teidän on pakko kestää tämä

tekemättömäksi jäi tekemätön
hämähäkin verkosta jäi ilmaan vain pisarat
valtameren syvyyteen painui niemi
eläimet ja nainen tavasivat ni-me-ni, tavasivat rak-kau-det-to-muus
ja ajatukset tumpattiin autonseinämään, autossa
jossa hienoa soundia, hienoja leikkauksia, hienoa pillua
ja hän on kuin nelisilmäkala
veden rajassa
ravun purressa, ravun huvipurressa ja härän lipaistessa kasvoja laiturilta
hän tietää valaankidan tulevan vasta myöhään
taivaalla tähdet

2010-07-14T18:03:00.000+03:00

banaanikärpäshyytelöä ja tupakkaa
äiti, tuu pelastaa

runo vuodelta 2007

2010-07-13T19:26:00.002+03:00

hän on
kaikki päivät paossa itseään
lentäen kukasta kukkaan mantereelta seuraavalle
maksattaen hinnan helpotuksestaan hyönteisillä
hänen surinansa kaikuu siinä autuaassa autiudessa
eikä yksikään aurinko paista enää lempeästi

tulisia valtameriaaltoja hyönteisen kaltaiselle
vaan ei hän kestä lainelautailla
hän risahtaa keskeltä
ja valuu kuumaan myrskyyn

mitä voi tehdä vääntyneille
kuka hänet haluaisi syödä
ei kukaan voi
kun ei häntä ole

tuska silmäksi ja silminnähtäväksi

2010-07-13T00:58:00.000+03:00

ehkä voi niinku kieltäytyä ymmärtämästä jos joku suhtautuu epäymmärryksellä.

2010-07-13T00:50:00.003+03:00

kissanruoka
kissanhiekka
kaulapanta
raapimapuu
vailla käyttöä ne

kaikki on pysähtynyt tässä lähellä
vielä jäänyt odottamaan
treffien autististen katseiden kirkastumista
että ne osuisivat toteen

viikset osuisi käsivarsiin

2010-07-13T00:43:00.001+03:00

things which do not make sense in the animal logic world of mine are utterly meaningless
they do not even need attention

so i ve got some space for my existence
in that space there isn't your sense
it's all mine

5.6. kirjoitettu runo

2010-07-12T16:52:00.002+03:00

Kuolinruno vol. 3

Olen ehkä mennyttä
näillä sanoilla elänyttä ja mennyttä
Minun surkea elämäni,
Minun yksinäisyyteni johon en osaa tuoda iloa

viimeisessäkin sydämenlyönnissä olen lapsi kuoleman salissa
epätietoisena hyvästä tavasta vältellä
elämää joka riipii hedelmät puistaan
elämää joka kasvattaa dinosauruksia toistensa kivuttavaksi
valkoista höyhentä joka putoaa sen keskelle syliin ja tanssii pois

pitkään, pitkään aurinko paistaa
näen miten helmet kiiltelee
kilometrien levyydellä
eleetöntä ilmaa, etäisyyttä
joka katsoo syntymää
tuo herkkyys

Onko rannalla mökissä
paha noita joka lähettää tämän sairauden?

2010-07-09T14:02:00.001+03:00

kuinka kipeästi pieleen voi arvioida asioita?

2010-07-08T17:08:00.001+03:00

kuinka sokea pystyy olemaan saamalleen huolenpidolle ja välittämiselle?

2010-06-29T23:41:00.001+03:00

the mirror did not get broken and i could see i'm a hippie

2010-06-29T00:10:00.001+03:00

oon mies.

2010-06-28T23:39:00.001+03:00

en tykkää lestadiolaisuudesta koska siinä uhkaillaan kuolemaa pahemmalla.

2010-06-27T13:38:00.002+03:00

Ehkä tämä toimii opetuksena meille kaikille. Opetuksena meripihkasta.

2010-06-26T15:23:00.003+03:00

no niin, olen selvittänyt arvoitukseni.

tulin hulluksi, koska se on mussa, sisäänrakennettuna, mun elämänilona, ja siihen ei osaa suhtautua kuin opettelemalla.
esim. leikkasin auki kuolleen linnun. seurauksena menin todella syvään pimeään. katsomaan verisiä rantoja ja tummia pilvenreunoja. se oli autereista. se oli kiihottavaa. se tuntui kuuluvan mulle. muutaman päivän kuluttua aloin ahdistua, koska olin lukinnut itseni aika tiukasti niihin maisemiin ja yksinäisyyteen. en päässyt pois kuolleen linnun sydämen pinnalta.
nyt olen huomattavasti viisaampi. huomasin tänään sen. tunnen tuon ulottuvuuden paremmin, joten en aio vajota siihen enää niin pahasti, ellei olosuhteet todella vaadi niin tai ellei pidä oppia jotain lisää. rauhan voi hakea luonnon pimeydestä&valosta, mutta normaali inhimillinen tasapaino on hyvin palkitsevaa. toisinsanoen kuolema pysyy mulle tärkeänä mutta en aio toimia täsmälleen samalla tavalla enää. mä rakastan rujoutta niin kuin jotkut rakastaa golfinpeluuta tai jazzia. harrastus, mukavaa.

tulin hulluksi, koska mun persoonassa on vesimiesmäiseen tapaan(?) voimakas itsenäisyydenkaipuu ja toisaalta itku arvostuksen puutteesta. musta tuntuu pahoinpidellyltä jos mun riippumattomuuteen kajotaan, mutta toisaalta kaipaan tukea.

eräs hulluuteni muoto on liittynyt ajatuksiin. mun on täytynyt viimeiset 4 ja puoli vuotta opetella mitä merkitsee ajattelu. nyt ymmärrän miten valtava merkitys on ajatuksilla psyykeeseen. mikä on kehon yhteys, ja miten ajatukset ovat vain kuvia kaikesta. ja että on paras että kaiken voi vain unohtaa.

http://www.youtube.com/watch?v=gIZPZGyureA&feature=related
The Music: Getaway

kakkaa&pissaa

2010-06-26T15:22:00.002+03:00

- Miltä susta tuntuu?
- Iätön pimeys ja valo taistelee vaipan alla.

2010-06-21T23:54:00.000+03:00

vihaan itseäni joka kolmas sekunti
ja maailman monimutkaisuus kasvaa mitä vähemmällä intensiteetillä pesee
mehulla aivojaan
hiukset jakautuvat jakaus sieltä soluista
hiipii tieto uus

2010-06-17T23:32:00.003+03:00

oo jooko kiltti
älä riko mun kasvoja
älä käännä katsetta
älä revi maailmasta hampaita näkyviin

pehmeään tuuleen
hyppää pieniä lintuja
jotka on vasta untuvasta kuoriutuneet

ja tulessa loistaa
kauniit kasvot ja sekoittuneet
muistot

oonko aina tällainen
oonko aina väärässä vähän väliä
ja mitkä on nää kaikki ajatukset
mikä on tää hulluus
miksi tämä
arpa on osunut

2010-06-12T19:29:00.002+03:00

vahvasti dissosioitunut, ahdistunut mieli voi selittää ongelmansa myös muiden kuin hyvin syvällisen itseymmärryksen kautta. tunteet jotka ovat hiukan piilossa tai epäjärjestäytyneinä pinnan alla, eivät välttämättä saa niin suurta painoarvoa tilanteiden arvioinnissa erityisesti jos henkilö kokee uhkaa niistä. silloin sisäistä kokemustaan saattaa nähdä ensisijaisesti ulkoisen kautta, mutta se on hyvin hyvin ymmärrettävää.

sama koskee kaikkien ihmisten toimintaa, fyysinen maailma on konkreettinen, tulee päähän selkeänä koska pää "värähtelee" sen kanssa samoin, jolloin on helppo laittaa ahdistuksen syyksi jotain ulkoista, jotain havaitsemaansa, jotain tutun logiikan mukaista, nähdä asiat "vain aivokemiana", tms, koska se asettaa järkevän selityksen, toisin kuin alitajunta joka on epämääräisempää.

tässä kai tarkoitin jotenkin laajemminkin selittää miten ihmiset poimivat satunnaisia järkevän tuntuisia selityksiä asioille, ja kun dissosioitunut mieli syyttää maailmassa olevaa virhettä, on se aika ok, koska voi olla myös niin, että sisältä löytyvä selitys ei ole jollain tapaa mielekäs, ei auta, ja sosiaaliseen todellisuuteen liittyvä selitys toimii enemmän automaatiolla koska turvaa organismin säilymistä paremmin.

tjsp.

2010-06-11T17:40:00.004+03:00

jossain pisteessä aina nälkä sattuu enemmän kuin syöminen. silloin syön leivän tärisevin yhtäkkisin liikkein jotta olkapää ei kramppaisi ikuisesti.

egon ihmettelyä - teksti maaliskuun puolestavälistsä

2010-06-07T13:42:00.001+03:00

Kertokaa mulle nyt vittu miten tää toimii. Tää todellisuus. Ja se todellisuus. Ja se todellisuus. Ja oon ko mä näistä irti vai en. Tunnen että jonnekin mua vedetään. Ja silloin suljetaan pois jotain muuta. En osaa tuntea niitä päällekkäisinä, olen vähän liian simple-minded siihen. No niin, aloitetaan.

Meditaatiossa kertomuksen luojana ja katsojana. =tyhjätietoisuus
Itseni ulkopinnassa ihmisenä. =ihmisenä eksistoimisen taito
Ja oon kuvien seassa, oon linnun siiven lehahdus, = arkkityyppitajunnan ohjailu
ja myös sen ihmisen luona tahdon olla. = sydäntietoisuus (ja kaikenlaista muuta)
Puhumattakaan siitä että mä en tahdo olla siellä. =eläimen eloonjäämisvaisto
Sitten on vielä tieto sisältöisyydestä, eli tutkimus aistihavainnoista. =Taidan olla aika zen.
Mitä vittua täällä maapallolla on tarkoitus tehdä vittu. Tämän elämän aikana. Sieluni tietää.

Menen yleensä ennenpitkää pieleen kun kuuntelen järkeä. Luulen että oikea tie on sulkea tajunnasta kaikki pois. Tosin samalla täytyy sitten nähdä totuuteensa. Muuten on laimeaa eskapismia se. Mutta tämä on järkipuhetta, pois se.

kierrätin eri elementtejä lävitseni; pyrin tuhoutumaan tulen mukana ja kasvamaan uudeksi vedestä ja maasta. tyhjenin. näin että en ole totta ollenkaan, sekään mielen osa joka väitti olevansa totta ei
ollut... ihmisen täytyy mennä taaksemmas. rakenteiden takana on on sielu pikku raajoineen (en mene takuuseen tuosta :D)

siellä on tyhjempää ja pysyvämpää, se on kuin vuoristopuro. se on ikuisesti elävä. istun jumalan
muovisten pikku varpaiden väleissä. istuja ei sano sanaakaan.

Se nääs on se ongelma. Ikään kuin näin: voiko joku luvata että jos meditoin 10 vuotta joka päivä, olen siirtynyt jumalan luokse niin että mun aivot on muuttunut eikä mun tartte enää alkaa kärsimään ihmistapaan. Ihmisenä toimiminen johtaa tosi helposti tunteellisiin reaktioihin jotka siirtää tietoisuutta kohti sotkua, eli vaikkapa ajatusten laittaminen sanoiksi joka on joskus tarpeellista vähentää ymmärrystä itsestä. Niissä tajunnantiloissa on aika suuri ero. Mä en ymmärrä onko tässä minkäänlaista lopputulosta tai muuta järkeä. Viimeksi kun olin siirtynyt tuonne jumalan läheisyyteen ja ymmärtänyt asian, olin aika äimänä sen kanssa että mitä vittua nyt sitten? Olisiko mun tavoiteltavaa jäädä tänne? Miten tänne siirrytään? Kun tänne löydetään, jäädäänkö tänne? Päädyin siirtymään erään nukkuvan ihmisen läheisyyteen (ja nyt sydänosuuteni on taas hmm eh.... aktivoitunut... mitä se mun hengellisyydelleni tekee? En halua olla sen tyypin kanssa jos en muista olla samaan aikaan perhosen hermoston yksi impulssi).

Mä ajattelen että elämä fyysisessä todellisuudessa on tylsää. Mä en arvosta ihan hirveän korkealle tätä maailmaa. Mä en onnistu synkronisoimaan sitä muhun. Mä en yksinkertaisesti ole vielä oppinut miten nauttia tästä maailmasta. Oon aika iloinen ihminen mutta mä en pysty venyttämään mun kokemusta siihen mitä nään ulkopuolellani. Nyt tosin on lähiaikoina helpottunut sillein että asiat siis vaikka huonekalut tuntuu olevan lähempänä, ei ole ikäänkuin ajatuskatkoja tai todellisuudessa outoja siirtymiä. Ehkä hitaasti me kaikki aletaan elää samassa paikassa. Luulen että (mun tapauksessani?) ihmisenä eksistoimisen taito on haettava tyhjätietoisuudesta. Sieltä kautta löydän itseni ja ehkä lopulta tänkin maailman. Uskon myös, että pysyvä onnellisuus on saavutettavissa vain meditaation kaltaisessa tilassa. Mä haluan hämätä mun egon ja mennä sinne. Mä haluun pilkkoutua. Sitten on tulevinaan kaikenlaisia esteitä. Eräs niistä näytti silmälasipäiseltä pukumieheltä ja siinä oli hurjasti voimaa. Kamalaa säteilyä jolla se yritti saada mua huolestuneeksi. Ei se ollut este, se vain ilmensi egon voimia. Tai oli jonkinlainen varoitus tai testi, ei voi tietenkään tietää. Ehken ole valmis. Ehkä mun täytyy jotain muuta vielä. Jotain. Tehdä siis. En kyllä usko tuota itsekään. Transsiin vaan ja kaikki järjestyy, Inkaseni. Mutta kuka maksaa mun elämiseni tällä planeetalla sinä aikana kun käyn katsomassa jumalan viiksikarvoja? Ehkä sitten voin mennä päiväkotiin töihin kun olen mennyt tarpeeksi puhtaaksi. Ei, tästä on aivan turha olla huolissaan. Halusin vain tuoda esiin yhteensovitettavan todellisuuden lisää: kun esimerkiksi syödä pitää jos haluaa pitää ihmiskehonsa. No voi olla hyväkin käydä töissä samaan aikaan – rasitushan toimii virittävänä mielelle, jossain tapauksissa.

Kun olen ihminen se on todellisuus.
Kun olen savutukkamerimakkara se on todellisuus.
Mitä sinä sanot? Miksi haluaisin tietää? Me ollaan kaikki vaan eri kohdissa maailmanjanaa. Miksi luulen että mun täytyisi skarpata. Mulla on tosi huono itseluottamus. Ihmiset jauhaa paskaa. Ei ne usein näe tilannetta tarkkaan. Väittävät vaan. Päät puhuu pyh.
Millä mä tätä kaikkea ohjailen? Miksi olisi parempi sanoa itselleen että aikuistu jo ja muutu ihmiseksi, merieläimet on rumia. Miksi olisi parempi olla ihminen? Olen olemassa kuitenkin. Välillä tunnen että osaa haluta mitään. Prosessissa ollaan. Tahdon elää itseni kanssa mutten tiedä miten. (Huom en puhu ristiin tässä kohtaan, tahto ja halu on eri asioita tavallaan.)

en osaa päättää mitään. kun olen käynyt sielussa tiedän myös ettei sillä ole väliä, ja ettei mun egoni
etsintä oikein edistä mitään - ei nää kokemukset ole muutenkaan mun tilattavissani. toivoisin että
voisin lipua päivästä toiseen ja odottaa että mun sisäinen aikadynamoni tekee musta hitaasti pyhän ja valo syttyy. en haluaisi olla laiska (miksen? olen kuitenkin.)

Tunnen kyllä olevani nyt enemmän oma itseni kun kirjoitan tästä. Tää on kuitenkin se asia mistä tiedän eniten. Oikeastaan tunnen aika paljonkin itseluottamusta, melkein. Kai munkin kokemukseni on jonkun arvoinen. Tunnen aika paljon olevani vain märkä rätti. Olisi kiva olla jossain missä mua arvostetaan.

ps. Jos poika luet tätä niin voisitko pliis tykätä musta.

2010-05-29T22:06:00.003+03:00

luoja on luonut mut tällaiseksi, ja mä pohdin, että mikä se on se asia joka aina erottaa mut toisista. mikä saa mut aina vihaamaan toisia enkä kehenkään luottamaan. kyllästyn asioihin.

CAT’S ‘HUMANE’ EFFORT TO SAVE LOVE DHA Video Web TV Doğan Haber Ajansı

2010-05-28T18:11:00.001+03:00

CAT’S ‘HUMANE’ EFFORT TO SAVE LOVE DHA Video Web TV Doğan Haber Ajansı

päivä

Vinossa olevan lattian läpi tuli homeen tuoksuiseen ikkunattomaan huoneeseen tippoja, ja Kissatyttö pesi likaisia silmiään niillä. Hän keräsi mahlaa kupiksi käännettyihin kämmeniin ja painoi tuntemattoman veden syvälle pölyyntyneisiin ja itkurähmäisiin silmiin, ja mietti, mahtoiko olla yhä hengissä. Hengitys vinkui. Tuntui kuin jotain olisi kadonnut. Siltä oli totta puhuen tuntunut pitkään. Kuin sielusta olisi naksautettu keittiösaksilla muovinen pala ja laitettu sitten salaiseen paikkaan tai hellalle palamaan ja koko asunnossa haisi myrkylliseltä. Häntä se tietysti oli, joka oli jäänyt jonain päivänä taakse, irronnut, rotta uppoavasta laivasta. Kissatyttö tirskahti epäyhteensopivalle kielikuvalle, ja alkoi sitten miettiä kieltään. Hän oli nuoleva kissa. Hyvin nuoli, se tiedettiin. Jossain. Tuskinpa täällä enää. Ja rintakehällä tuntui taas tuttu sirpoutuma, ja kuin nuolta olisi tungettu sydämestä kurkkuun, suuta kohti, että hän olisi huutanut tai jotain, mutta hän oli hiljaa ja alkoi katsella ympärilleen.

Yläkerrassa oli kolme huonetta ja jokaisessa sängyt, erikokoisia kuten sadussa. Ja hän painui jokaiseen sänkyyn ja haisteli lakanoita. Muistellen ihmisseuraa. Vailla toivoa kaivaten. Ehkä joskus olisi ollut vaikea kuvitella ilolla tuntevansa nenässä isoviiksisen pihvimiehen tai fish&chipsiä syövän akneisen teinipojan elta, tietynlainen rasvaisuus joka petivaatteissa pesi vielä miten tahansa monen vuoden jälkeen kun perhe oli muuttanut pois. Ja tässä toisessa sängyssä saattoi kuvitella maanneen vanhenevan naisen. Oliko nainen pystynyt kuvittelemaan elämäänsä iloa, ja oliko hänellä ollut lemmikkieläintä jolle kertoa väreistään, aviomiestä, jonkinlainen puhveli hajusta päätellen, vai oliko ne kuullut vain perennat ja ruoho? Ja hän nuuhki pienintä sänkyä, olisiko siinä pientä tuoksua jäljellä ihmisyydestä, puhtaudesta. Kissatyttö vaipui sängyn ääriviivojen sisälle.

Oli pitkä aika kun oli viimeksi mennyt nukkumaan pieneen sänkyyn, ja herännyt pienestä sängystä. Oli pitkä aika viisivuotissyntymäpäivästä, jolloin häntä oli kutsuttu Muruksi, ja jolloin hän oli saanut käpäläänsä sinitimanttisen sormuksen. Niin huumaavaa sinistä, lempeä kotona, väriä. Ja eräs aamu patiolla kun oli juhlittu äitiä, ja aurinko oli ollut totta. Se oli viimeinen kerta varmaankin kun se oli ollut totta. Aurinko oli mennyt, muuttunut mustasta harmaaksi ja liilaksi ja vaaleanpunaiseksi, kaikki värit läpi, eikä sitä enää ollut. Elimme Uranuksen aikakautta. Jopa aurinkokunta muuttui, mutta muistot olivat totta, eikä Kissatyttö tiennyt mitä olisi sille tehnyt. Joskus sitä mietti ja kipu saattoi olla helvetillistä. Kipu oli vieressä aina, kolotuksena tai riivauksena, katkerana valona, näykkäisevän koiran kulmahampaana, mereen hukuttautumisena. Kipu oli aina tallomassa, tekemässä hulluksi. Kun oksensi, ja kun meikkasi, ja kun pelasi, ja kun rakensi, ja kun tuhosi. Eikä hän aionnut mitään niistä asioista tehdä juuri nyt, hän vain tunsi, vain makasi kissaksi maalattuna, vaaleana ja kiihottavana tyhjässä talossa, vieraan lapsen aniljanvärisisssä lakanoissa, joissa oli persuja. Hän ei halunnut nukahtaa tänne eikä herätä täältä vieraan perheen onnesta, eikä hän halunnut kuolla tänne, eikä lähteä elävänä. Hän oli jo. Haudattu elävältä ja en halua liikkua, koska en voi. Näihin lakanoihin jotenkin kiedottu, pysäytetty aikaan joka ei ole enää aikaa. Ja pienet linnut sirkuttivat haudan päällä ja kokosivat eri tuulista muistoja hänen nähtäväkseen, eikä hän voinut olla huomaamatta miten pikkuveli Ketu raadeltiin julmasti ja hän jäi viereen oma vertavaluva alapäänsä lattiaa sotkien. Kun äitikissa aina piti paikat puhtaina. Silloin kun vielä... oli siellä, siellä jossain. Ja äitikissa laitettiin pakettiin ja jäi epäselväksi, minne hänet vietiin.

Minä olen yhä elossa, sanoi Kissatyttö itselleen, nousi ylös sängystä nopeasti ja kuunteli kuinka lattialaudat narisivat hitaiden merkitystä yrittävien askelien alla. Ja hän katsoi minkälaista tavaraa oli pienen lapsen huoneessa, siellä oli tauluja joissa oli typeriä juttuja, ja vaaleanpunaisia ja keltaisia huulikiiltoja, ja muutama videokasetti. Prinsessasatuja. Kissatyttö istui niiden ääreen päätään puistellen ja sanoi hitaasti itselleen. Myönnän etten ymmärrä. En ikinä ymmärtänyt. Mutta olenko silti prinsessa? Vai sammakko? Prinssi? Koira? Olen minä, vastasin hänelle hänen päänsä sisällä ja hän jätti tyttömaailman ihmettelyn tuonnemmaksi. Jos sitä oli oleva. Tuonnempaa, hän avasi ikkunan ja päästi koivunoksan kasvamaan sisään taloon, sitä se oli selvästi yrittänyt jo pitkään. Vapaus jäi lyhytaikaiseksi. Olisiko niin hyvä? Meneekö talo mätään? Minä pilaan kaiken. Ja jälleen kuin ikuisuuden takaa asiat nuljahtivat, kivi pihalla päästi altaan kammosumun. Hänen ympärillään alkoi huojua, hyrähdellä ja porista. Viimeinen noista kuin painekattilassa. Huojuminen oli ikävystyttävää ja tajunnanvievää. Hän ei olisi jaksanut enää. Viimeisiä askeleita. Minne? Pois väistämättä kaatuvan talon alta. Ikkunasta ulosko? Puuta pitkin avaruuteen? Missä hän oli. Ja huone alkoi pienentyä, kuin akvaario, kuin paratiisikalan helvetti, kaksiulotteiseksi litistettävä kokonainen sielu. Suru huojutti häntä, mutta myös jokin muu, ja kaaos alkoi heitellä häntä ympäri pikku lapsen huonetta, ja pian hän näki pikku lapsen. Se istui pöydän ääressä, vihreässä pyjamassa. Kissatyttö kysyi: Kuka sinä olet? Ja lapsi kääntyi, ja sillä oli Kissatytön kasvot, mutta aikuisen miehen kehossa, ja hännän tilalla valtava snorkkeli tai skorpioni tai muu. Kissatyttö painoi kasvonsa ja rääkäisi ja alkoi sähistä. Hänen ruumiinsa alkoi muuttua koska häntä suututti. Karvat nousivat pystyyn ja aikuinen mies vihreässä pyjamassa hännän tilalla valtava snorkkeli tai skorpioni tai käärme tai joku oli nyt saava opetuksen. Kissatyttö painoi itsensä hyökkäysjännitteeseen ja hyökkäsi kynnet ojossa. Hän kysyi samalla itseltään: Olenko kissa? Olenko paha vai hyvä? Se oli kauheaa, ja ihanaa, ja tyhjää, niin monesti katsottua retoriikkaa, että oli haalistunut. Maailma näki suoraan kysymysten läpi, pyjaman kuvioiden läpi pulppusi tummaa nestettä. Kissatyttö kokosi itsensä ja kysyi uudelleen: Kuka sinä olet? Ja yhtäkkiä näky katosi ja puu jäi ulos humisemaan, niinkuin humina ei olisi koskaan ollutkaan hänen päässään. Väsymys.

päivä

Kulki pää painuksissa kuun alla, kulki kuin ei olisi ikinä ollut yksin ennen. Tai kaksin. Tai kuinka monta heitä nyt oli. Ja kaikilla oli pienet kulkuset, ja he menivät majataloon, joka oli lähettyvillä, mutta siellä ei ollut tilaa, ja he menivät navettaan. Kissatyttö silitti toisia kissoja ja asettautui heidän kanssaan mukavaan kasaan heiniin, vaikkei ollut varma, olivatko he olemassa, ja kaikenaikaa hän pyrki olemaan valppaana, suojatakseen heitä tai suojautuakseen heiltä. Kuitenkin aamu alkoi säkenöidä ja villejä kipinöitä riitti kaikkialla. Kissatyttö olisi halunnut vielä nukkua, hän painoi kolmioisia korviaan lyttyyn ja mietti origameja, mietti sälyisiä orgasmeja, hidasälyisiä oreja, mietti mietti parempia aamuja, mietti surullisempia aamuja, ja kasvoja jotka olivat olleet eilisen miehen päässä, jotka olivat hänen kasvonsa, yhtä viirukkaat ja samalla tapaa kuluneet, mutta kuka niissä kasvoissa asui. Yön aikana kulkukatit olivat häipyneet, paitsi yksi, jolla oli ihana harmaa turkki ja vatsakarvat olivat valkoiset, ja se näytti suloiselta ja korkealta ja sen huomatessaan Kissatytön tajunnantila muuttui ja se vakavoitui luonteeltaan aivan kokonaan ja siitä eteenpäin se kiljui hiljaa itselleen: Älä päästä sitä lähtemään. Kissatyttö ei vielä tiennyt olisiko harmaa kisu avain vai lukko, mutta harmaa kisu oli kolli, ja tämä tyttö oli mennyttä karvakasaa, tai tullutta pikemminkin - he naivat siitä lähtien monta kertaa päivässä. Luonnon paikoissa joissa oli vähän tai ei yhtään valoa, niin kuin missään ei ollut paljoa. Ja karvat pöllysivät. Ja sen jälkeen hän nuoli kollin tassuja ja aneli hiljaa mielessään: Älä lähde. Mutta he eivät koskaan puhuneet - ei ole kieltä maailmassa sitä varten, vaikka kieli onkin pehmeä ja hänen huulensa ja tuoksunsa kukkaiset.

He söivät pikaruokaloissa ja pitivät huonoa huolta itsestään, vaikka toisistaan ehkä hiukan hyvää. Ei ollut syytä. Kissatyttö painui yhä enemmän sisäänpäin, kuin olisi halunnut jatkuvasti tunnustella ryntäitään, niin pää alhaalla hän kulki. Tai ehkä hän yritti tuijottaa itselleen hännän takaisin. He etsivät juhlia. Kissatyttö halusi käyttää huumeita. Kaikki tuntui olevan niin pinnalla, taivaskin näytti kasvattaneen erillisen kerroksen jolla temppelit odottivat. Hän olisi halunnut osata lentää sinne. Kolli osasi, ja se katosi eräs päivä. Kissatyttö näki harmaan poikaystävänsä näköisen kasan kadulla, mutta ei halunnut katsoa sitä. Sen sijaan hän katsoi taivaalle ja temppeli tuntui hiukan kaukaisemmalta. Oikeastaan taivaan kerros loittoni kovaa vauhtia, ja taas kissatyttöä pyörrytti ja huimasi ja yhtäkkiä kadun koleus tuntui polttavalta ja kilpikonna asetettiin hänen sydämensä päälle ja taivas tosiaan pyöri, temppelit ja kaikki osoittautuivat camouflageksi, siellä oli ihan oikea avaruuslentokone. Se makasi hänen lähellään, värjötellen tupsuisia hiuksia ja tuuli kävi myös silmiin. Kynsien alta alkoi pursuta verta. Hän tunsi oudon maailman väijyvän häntä eikä voinut tehdä mitään. Kilpikonna suojasi hänen sydäntään. Kissatyttö ajatteli sameasti: saisi nyt tuokin mennä, sieltä tulee aina vaan makaroneja. Kilpikonna makasi itseasiassa kilvellään ja se oli sille epämukavaa, joten se käännähteli ja jokin sen oma gravitaatio sai samalla kissan hypähtämään jaloilleen taannustilasta ja niin he ratsastivat avaruuslentokoneen alla. Kissatyttö hoiperteli menemään, sillä kilpikonnalla oli joku suunnitelma. Hänellä itsellään ei ollut minkäänlaista suunnitelmaa.

Katolle pääsi helposti. Kilpikonnan suunnitelmaan kuului olla avaruuslentokoneen tasolla. Kissatyttö käveli ympäriinsä kaiteiden rajaamaa joutotilaa aivan kuin olisi ollut välinpitämätön, ja kilpikonnan oli vaikea ymmärtää sitä, mutta se tiesi olevansa kuolematon ja voivansa suojella mitä tahansa kissatytön päässä sitten liikkuikaan. Kissatyttö käveli ympäriinsä jotakin etsien, tietämättä itse mitä. Sen tiedottomat silmät pysähtyivät katsomaan alaspäin, katon bitumissa poikkeusta, betonivalua jossa oli teksti: Tämä on Pahan Hautapaikka, onnellisena satutettujen omaiset. Olisivatko hiiret onnistuneet tappamaan Isäkissan kostoksi niiden poikasten toistuvasta varastamisesta? Vai oliko kissasatutettuja muitakin kuin hän, Kissatyttö, maailman onnettomin tyttökissa? Oi oi. Miten tahansa, se tuntui selkeältä, mutta sitten hän sai iskun päähänsä, kuin salaman - joka uppoaa - meihin kaikkiin - puhtaana - sekopäisenä - lauttana - levää? - ei - kissanhiekkaa? Ja vihreä pää, tuulen aivo, kollin silmänisku, maailman loppu, upposi hänen tajuntaansa, oikealta puolelta ja asetti hänet kiinni ja runnoi jotain erikoista häneen ilman että mitään tuntui ja että kaikkialla puhalsi sininen jota ei ehtinyt seurata, ei sanaakaan.

päivä

Ovet aukesivat marketin lastauslaiturille. Kissatyttö, kajali uudelleen maalattuna, raapi roskiksien kansia auki eikä hän tiennyt miten olisi hulluuttaan selittänyt, mutta jotakin oli tapahtunut, nopeudessa asiat hidastuivat käsinkosketeltaviksi, ananas oli siinä, mutta sekin alkoi jo murskaantua uusien käsien sisällä ja myös mädäntyi aivan käsissä. Halli oli hiljainen, ääni puuttui näkevästä. Kissatyttö raapi otsaansa ja katsoi muita hedelmiä ja pasteijoita. Oli niin somaa, kun oli ruokaa. Hän kutsui viereisen talon katolta ujonpuoleisen Neropatin, sillä oli muistellut vartijoiden lakkopäivän oikein, ja Neropatti sai kerätä ruoat, Kissatytön voima oli liian omituista käytettäväksi tämän maailman yksinkertaisimpiinkin asioihin. Ja monimutkaiset saivat jäädä, kuten aina ennenkin. Kissatyttö oli tietoinen voimansa sopimattomuudesta asioihin, tai että hiiret eivät sopineet häneen enää, ettei appelsiinia voinut kuoria jos ei ollut oikeanlaisia käpälöitä, jotain niille oli tapahtunut. Hän istui tarkkaavaisena ja tiesi olevansa kyborgi, mutta että hän kuolisi pian. Kaikki kuolee pian. Jopa aurinko kuoli. Jopa Uranus lopettaa säteilynsä. Hän mietiskeli iltapäivän kiillossa ihmisten viilettäessä ohi muutamien metrien päässä, mutta Neropatti otti hänen hermoilleen. Se ei osannut dyykata vaan kyseli ja heitteli tuotteita ympäriinsä kovaäänisesti ja oli lopulta ihan cocacolakeksimuruissa. KTK näykkäisi ilmasta muutamaa kiehuvaa valopistettä ärsyyntyneenä. Oli nautintoa. Mutta sitten oli myös oli myös tämä. Hän kynsäisi Neropatin edessä olevaa ilmaa. Ja Neropatti lensi monta metriä taaksepäin. Miten kaikki toivo oli menetetty. Hän ei tiennyt oliko murhanhimoinen vai ei, mutta jotakin niin surullista oli Neropatissa ettei hän ollut voinut katsoa sellaista. Tämä ilmiö tunnettiin maailmalla. Matkaseurueen söhlö työnnetään kaiteen yli Tyynellämerellä, kun häntä on katseltu muutama päivä. Ja leijonat syövät tyhmiä pentuja, ja niin edelleen. Huonosta huumorista seuraa rangaistus, hän ajatteli, ja ymmärsi itse olevansa varsin huumoriton. Kulkenut kuukausia kollin kuoleman jälkeen yksin, märkien ja itkien, haavat eliöitä keräten, silmät kipeinä kuolevaisuudesta, rakkauden hullusta luonteesta. Kolli oli kutsunut häntä sokeripalaksi. Oliko siinä mitään järkeä. Pitikö kolli sokeripaloista? Sekava epävarmuus taputti häntä selkään, yhtäkkiä hän tosin huomasi sen olevan Neropatti josta luuli päässeensä eroon kyborgivoimillaan.

Neropatti hengitti, pää oudossa asennossa hengitti, ja selitti: "Minä olen tosissani. Sinun täytyy lähteä sinne mistä tulet. Mistä sinä tulet, kissa? Alat käydä hermostuttavaksi! Kukaan ei ole koskaan ollut onnistuneessa suhteessa sinun kanssasi. Halusin silti tutustua sinuun. Nyt menemme asemalle ja yritämme alkaa miettimään mistä sinä olet kotoisin." Kissatyttö, tai KTK, kumpi nyt olikaan, asetti katsettaan vinoon ja hengitti kiihollistavana ja maukui tuttua sävelmää: "Olen kesäkissa vain, jos jostain kotoisin olla sain, nyt ne ovet on lukossa ain. " Neropatti yritti peittää pettymyksensä auktoriteeettinsa läpimenoon kääntymällä ja sanomalla: "Mennään nyt Kissatyttö, sulla on mennyt liian kovaa liian pitkään." Ja lisäsi hiukan pehmentyen, viimeisillä voimillaan hulluuden loppumista odottaessaan: "Seuraa, autan sua." Silmät kiiluen KTK asettui kaksikissaisen jonon hännänhuipuksi - paitsi että häntä oli kadonnut - niin pitkän aikaa sitten - ja siitä hän alkoi miettiä hurjaa reittiä Uuden-Seelannin läpi missä löytäisi ensin häntänsä ja sitten kotinsa. Mutta jalat painuivat kiinni maahan, tahtoivat kitkaa. Nämä seudut, ikuinen tuska, jalat ei suostu pois. Neropatti oli kerrankin nimensäveroinen ja sanoi: "Kolli on kuollut. Se ei pidä sua kaulapannasta ja kisko takaisinpäin." Ja niin he kävelivät asemalle.

Pimeys asui hänessä. Näinä hetkinä pimeys aina muistutti itsestään. Aseman vessa oli hyvin valaistu ja vaaleanpunaporsliininen. Se miellytti häntä jotenkin, ja hänen kuraiset kyborgitassunsa tuntuivat varsin luonnollisilta siellä. Pimeys sanoi: "Ne eivät ole sinun jalkasi." Neropatti oli Kissatytön vierellä kun hän alkoi oksentamaan. Lisää, oksensi, oksensi, viisi vuotta sitten unohdettua karvapalloakin hän oksensi viisi minuuttia, muistaen yhtäkkiä jokaikisen vinoutuneen aterian, ja ja jokaikisen asian, jotka olivat kaikkia ikäviä asioita, niitä mitä isäkissa teki. Verenpurkaumat näyttivät loppujen lopuksi siisteiltä. Todella rajua. Oksentaa naama ruvelle. Todella rajua tämä elämä, hän alkoi innostua ja hyppelehtiä peilin edessä... Neropatti mulkaisi häntä ystävän lailla, ja Kissatytön päästä karkoittui tuo villi tunnerata joka olisi lykännyt kotiinpaluuta ainakin yhden uranusvuoden. Eräästä vessakopista käveli pikkutyttö käsiä pesemään ja pysähtyi katsomaan heidän olemassaoloaan. Kissatyttö oli kasvanut aika kovikseksi, mutta kieltämättä ehti hätkähtää sitä minkä näki pikkutytön silmissä, sama varjo jonka tiesi kasvaneen omissa silmissään kissanpentuajoilta alkaen ja lopulta vieneen kaiken terveyden. Pikkutyttö nojasi lavuaariin ja katsoi kahta outoa kissaa ja jotakin ilmakehässä tuntui menevän oikein. He olivat nyt yhdessä.

Kissatyttö huokaisi hiljaa, sillä hän tiesi etteivät asiat kestäneet samanlaisina kovin pitkään. Mutta juuri nyt pikkutyttö olisi Pikkukissa ja häntä kutsuttaisiin muruseksi tai kisuseksi tai muuten ihanasti ja hänestä pidettäisiin huolta, ainakin nyt hetki, sitten Kissatyttö lähtisi junalla kotiinsa, kenties yksin tai toisen tai kummankin seuralaisensa kanssa.

Karttaa tähyiltyään kolmikko asteli raiteiden viereen. Ilma oli selkeä. Asemalta poimittu pikkutyttö istui maassa luonteeltaan pehmeänä ja olemukseltaan kolisevana kun Neropatti ja Kissatyttö maalasivat sille kissankasvoja. Kissatyttö kuuli päänsä sisällä että nuori kissa vaikersi kipua leukaluissa, ja hän painoi omat ikävyydet imeneet poskensa Murun leuan kipeitä kohtia vasten ja silitti sen korvantausta ja kuiskasi: "Luota hyvyyteen." PUSSY luki graniittiseinällä heidän yläpuolellaan, ja heinä, psykoottinen kuiva heinä kasvoi maan sisään löytääkseen edes pisaran vettä, huoneista heidän takanaan joista he eivät tienneet tulleensa ja joista kaiken aikaa viemäreitä pitkin päätteli tiensä ylös kaaokseen valtava joukko kissaeläimiä, jotkin niistä enemmän, jotkin vähemmän raivokkaita, ja jotkin päättivät päivänsä autojen alle ja toiset myrkytettyihin rottiin jotka olivat rottia jotka olivat jättäneet vääriä laivoja, ehkä, ja ne kissat eivät koskaan päässeet tietämään syytä kuolemalle sisällään kuten ei kukaan tiedä syytä kuolemalle ulkona. Kaikki se, pisara vettä, tietynlaista nestettä on aivoissa jotka tekee temput, tietynlaista nestettä silmänpinnalla, sieltä katsot minuun, Kissatyttö. Eikä oikea seksi ole oikeasti paha asia, Muru.

2010-05-24T12:01:00.001+03:00

maybe they are just traces

2010-05-19T11:25:00.003+03:00

armahtakaa mut
leikatkaa mun liha irti
mun kuluneet piirteet
jotka ei jaksa kuin televisioon kääntyä
armahtakaa mut ja pistelkää pieniä reikiä

se kärpänen on nälkäinen
se kärpänen on nälkäinen

pesen maailmaa sisällä
en jaksa liikkua
mun nivelet on vihleet
miks tässä raskaassa on pakko olla
mun kuluneet piirteet

se kärpänen on nälkäinen

2010-05-16T12:55:00.001+03:00

jee, onnistuin vapauttaa sydämen kipua hiukan. seuraavana aamuna oli kuitenkin virtsatientulehdusoireita että hidasta tämä parantuminen.

2010-05-14T20:24:00.002+03:00

pyrin tekee muhun poissaoloja, muhun, niin että tyhjä tila kukoistaa minun tunteiden takana
siksi kun sinä ja sinä, pyry, olette kaikki kaukana poissa
täällä pyryttää kultamiekkoja
suoraan valmiisiin sydämiin
jotka olisi saattaneet pyytää läsnäoloa mutta näin on parempi
yksin kuin kielonpoikanen niiden satojen toisten vieressä
yhteydessä olemassaolon raakaan pyhistelemättömään luonteeseen
tämä ei päästä helpolla, veri saa valua
ja kukat jäädä auringon alle

2010-05-13T20:14:00.001+03:00

laitan asioihin järkeä, ja sitten niissä ei taas ole sitä
päivä on kuuma, ja sitten ilta on himmeä harmaa tehdastie

2010-05-13T15:15:00.001+03:00

yääh onpa lämmintä tänäänkin, kuumottava sää... aurinko syö pikkulapsia kaduilta jne.

2010-05-10T23:06:00.002+03:00

virraten kaikkiin vastoinkäymisiin jotka ei oo
ensimmäisiä eikä viimeisiä
ilmentymiä vedenkulusta
vuosien harjoittamasta toistosta

nätit kyyneleet ja hirmuinen loisto
hiukan lisää virtaa
ja sitten vaihdetaan virtaa
mut älä anna sen satuttaa enää
nyt
sen jälkeen enää

2010-05-10T23:04:00.002+03:00

voisitko tehdä mun elämän hauskaksi taas
olla mulle niin kuin nauru
tehdä taistelusta sellaisen että aurinko hymyilisi meis

2010-05-10T17:59:00.003+03:00

nyt tuntuu että tulevaisuus on olemassa, mutta se on epävarma tyhjä merkityksetön. itseluottamukseni on surkea.

en tiedä jatkanko samassa työpaikassa.
en pääse yliopistoon.
mulla ei ole joitakin kykyjä mihin olin luottanut.
määränpäät vaatii valtavasti työtä, enkä pysty luotaamaan tajunnassani edes seuraavaan minuuttiin.

2010-05-10T11:56:00.002+03:00

dna-runo

niis kiemurois
jotka vois liittää sun kaa yhteen
ja meidän poikasissa

saisiko niihin jotain järkeä?